616 - Uhka vai mahdollisuus?

Hämmennykseni oli suuri kun taannoin huomasin YouTube nimiseen palveluun ilmestyneen videon nimellä 616 - One Way To Love. Katsoin videon mutta itse biisiin keskittyminen tuntui todella vaikealta koska kaikki oli jotenkin niin....HIMIÄ. Musiikki kuulosti Love Metalilta, solistin ulkonäkö ja maneerit olivat todella lähellä HIM-yhtyeen keulakuvaa, jopa niin lähellä että itseäni rupesi vituttamaan ja päätin avata sanaisen arkkuni. 

Nopeasti löysin tieni Facebookin ryhmiin jossa asiaa käsiteltiin, ja päätin julkisesti ilmoittaa miten typerästä asiasta onkaan kyse. Normaalisti en lähde ketään julkisesti haukkumaan, enkä väittelemään musiikkimakuun liittyvistä asioista mutta tässä kohtaa jotenkin napsahti. Ehkä HIM diggailuni oli jotenkin syvempää kuin ajattelin, tai ehkä tässä olis koskettu johonkin liian pyhään, en osaa oikein sanoa mitä tapahtui mutta jotain päässäni tapahtui. Muutamaa tuntia kommenttien kirjoittamisen jälkeen mietin että mitähän juuri tapahtui? Tuon kaltaisten kommentien poistaminen olisi jotenkin vielä nolompaa kuin niiden kirjoittaminen, joten päätin ne jättää sinne minne ne alunperin kirjoitin, muistuttamaan itseäni siitä että koskaan ei kannata tuomita liian nopeasti tuntematonta.


Päätin lähestyä asiaa toiselta kantilta ja lähetinkin yhtyeen solistille Mathewille viestin jossa ilmoitin olevani "asshole" ja pahoittelin kärkkäitä kirjoituksiani. Tiedustelin myös mahdollisuutta tehdä haastattelua liittyen yhtyeeseen ja omiin ajatuksiin kopioimisesta sun muusta, musiikkihan ei missään vaiheessa kuulostanut huonolta. Herralta en koskaan saanut vastausta kiitos Facebookin suodatuksien, mutta käsittämättömien sattumien seurauksena päädyin kuuntelemaan 616:ta keskellä yötä Keravan kävelykadulle. Noh, ei siitä sen enempää mutta tämän sattuman ja käytyjen keskustelujen ansiosta tavoitin viimein Eden Boyksikin kutsutun herran ja kävimme seuraavanlaista keskustelua.


Ps. YouTubesta löytyvä Cinderella Valentine-sample kuulostaa oikeasti aivan vi**n hyvältä!

Hello Sir! yhtyeesi 616 ei ole kovin tunnettu suomessa, kuinka kuvailisit yhtyettä ja mitkä ovat fiilikset muuten?


- Hellurei! Tällä hetkellä olen erittäin kiireinen musiikin kanssa, uuden albumin kirjoittaminen ja nauhoittaminen vievät aikaa. Uudet biisit tulevat olemaan parasta musiikkia mitä olen koskaan kirjoittanut! 616 on Love Metalia soittava Goth Rock bändi. Aloitin yhtyeen toiminnan hieman yli vuosi sitten ja halusin mukaan kaikki parhaat muusikot. Halusin kantaa yhdessä Love Metalin soihtua, ei ole olemassa kovin montaa bändiä jotka tätä tekisivät. Tämä on oma tapani antaa tätä kaivanneille ihmisille genren musiikkia, meininkiä ja keikkoja. Mukaan on toki lisätty omaa "twistiä" pitääksemme homman tuoreena.


Yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä "One Way To Love" muutama kuukausi sitten. Toinen ja ilmeisesti kolmaskin sinkku ovat tulossa pian. Mitkä ovat fiilikset tämän suhteen ja mitä on tulossa seuraavaksi?


- Yeah, pistimme musiikkivideo ulos hetki sitten ja kyseessä oli ensimmäinen biisimme ja videomme, halusimme tehdä kaiken alusta asti kunnolla. Seuraavaksi lähden Las Vegasiin Ranskalais-Kanadalaisen filmintekijän, Pascal Payantin kanssa. Hän on voittanut useira palkintoja filmauksistaan ja tekee todella kaunista taidetta kamerallaan ja käsikirjoituksillaan. Hän lähestyi minua aiemmin ja halusi että kirjoittaisin kappaleen hänen uuteen "A Night Without Tears" filmaukseensa, vastasin että totta helvetissä olen mukana! Vegasissa kuvataan yksi musiikkivideo hänen elokuvaan varten ja toinen bändille, videot ovat kuitenkin tarinansa puolesta yhteydessä toisiinsa. Pascal on erittäin luova, joten yhteistekeleemme tulee näyttämään todella hyvältä. Pyrimme julkaisemaan uuden musiikkivideon tammikuussa 2020.


Kuulin että teillä on manageri joka asuu suomessa? Kuinka tämä tapahtui ja mistä on kyse?


- Kyllä, hänen nimensä on Charles Erasmus ja hän muutti juuri Helsinkiin! Bam Margera postaili aiemmin musiikkivideotamme ympäri Instagramia ja tämän osui Charlien silmiin. Päädyimme juttusille ja selvisi että tunnemme paljon samoja ihmisiä ja hän tuntee paljon suuria Suomaklaisia muusikoita. Hän on työskennellyt paljon musiikkialalla ja levy-yhtiössä, hän rakastaa duunin tekemistä muusikoiden kanssa. Charlien on vi**n mahtava tyyppi ja tulemme paremmin kuin hyvin toimeen! Meillä on paljon suunnitelmia vuodelle 2020 ja Charlie hyppäsi juuri myös Flat Earthin managerin penkille!


En voi olla huomaamatta että tyylinne on selkeästi HIM-yhtyeen inspiroima (R.I.P). Mikä on 616 ja HIM-yhtyeiden välinen historia? Monet ihmiset sosiaalisessa mediassa olivat todella kriittisiä tyylistäsi ja bändin soundista, monien mielestä liikaa HIMiä ja liikaa Ville Valoa. Mitä mieltä olet tästä, ja onko kyse kunnioituksesta keskuudestamme poistunutta yhtyettä kohtaan vai jostakin muusta?


- Tottakai ihmiset ovat kriittisiä,ei ole olemassa toista saman genren bändiä joka työskentelee Bamin (Margera) kanssa, ja promootio jota saimme häneltä oli todella suurta. On totta että HIM on ollut todella iso inspiraatio bändillemme kuten The 69 Eyes, Type O Negative, Black Sabbath ja Lacrimas Profunderekin. Olen kasvanut HIMin kanssa siitä lähtien kun olin 12, kuulin bändiä ensimmäisen kerral CKY:n DVD:ltä. Tämän jälkeen päätin hankkia kitaran ja aloin säveltämään Love Metalia kun olin 13. Mitä ulkonäkööni tulee, en voi vaikuttaa siihen miltä naamani näyttää, hahah! ...ja olen pukeutunut näin nuoresta iästä lähtien. Oman tyylin tulee sopia esitettävään musiikkiin. En juurikaan välitä ihmisten negatiivisista kommenteista ja mielipiteistä. He ainakin perehtyvät tekemisiini sen verran että voivat kirjoittaa kommentin asiasta, tämä on minulle positiivista. Näiden ihmisten tulisi kuitenkin muistaa että kaikki mitä teen, on genren ylläpitämistä ja minuun vaikutuksen tehneen musiikin pitämistä elossa. Mitä HIM-yhtyeen herroihin tulee, katson heitä isosti ylöspäin, ja on ollut todella suuri kunnia toimia Gasin (Lipstick) kanssa. Olemme aika tuore bändi enkä usko ihmisten olettaneen uuden Love Metal yhtyeen ilmestyvän tyhjästä näin nopeasti, olemme kuitenkin tulleet tänne jäädäksemme. Toivon että ajan kuluessa ihmiset kuulisivat enemmän musiikkiamme eivätkä tuomitsisi meitä yhden kappaleen ja videon perusteella, toivon hyväksyntää ja avoimuutta. Mutta kuka tietää mitä tapahtuu, se nähdään vielä!

Gas Lipstick soittaa rummut tulevalla "Cinderella Valentine" sinkullanne, kuinka tämä tapahtui ja koska kuulemme kappaleen kokonaisuudessaan?

Kyllä! Mr. Gas Lipstick! Juttelin managerini kanssa ja esittelin hänelle uutta musiikkiani ja hän rakastui uuteen sinkkuun, tämän jälkeen selvisi että hän on läheinen Gasin kanssa. Päätimme yhdessä että lähetetään kappale kaasulla, hän ihastui siihen ja kysyimme josko hän haluaisi olla mukana. Hän suostui ja olin shokissa! Charlie sai tämän kaiken aikaan. Kaasu kävi kuukautta myöhemmin nauhoittamassa rummut legendaarisella Finnvoxilla ja sain masterit käteeni hetki sitten, biisistä tulee kaksi eri veriota ja lupaan että se tulee kuulostamaan hyvältä! 


...myös Bam Margera ja John Fryer ovat osana ASIAA. Kuinka sait yhteyden heihin ja mikä on heidän osansa 616-historiassa?

- John Fryer, tuo mies on legenda musiikin maailmassa. Otin häneen yhteyttä bändin alkuaikoina kysyin olisiko hän halunnut mixata kappaleitamme. Hän sanoi että miksipä ei, ja pyysi lähettämään biisin hänelle. Hän piti siitä ja on hoitanut sen jälkeen miksauksiamme, hän miksasi myös One Way To Love-singlen ja hänellä on oma soundinsa, omat salaisuutensa joita muilla ei ole. Mitä Bamiin tulee, olen tuntenut hänet siitä lähtien kun täytin 18. Jätin koulun kesken jotta saisin hänet kuulemaan musiikkiani. Lensin Philadelphiaan Pennsylvaniaan muutama satanen taskussani ja kävelin kymmenisen kilometriä viedäkseni CD:n hänen vanhemmilleen, he ovat ehkä maailman mukavimpia ihmisiä. Kun olin noin 21, Bam soitti ja pyysi kanssaa kiertueelle, suostuin.  Hän on hyvä ystäväni ja tiesin että hän diggaisi "Cinderella Valentinesta" koska hän diggasin myös "One Way To Lovesta". Tiesin että hän haluaa olla mukana kappaleella ja kysyessäni asiaa hän vastasi "aww yeah fuck yeah". Bam oli Los Angelesissa kolmen päivän päästä nauhoittamassa vokaaleita kertosäkeeseen, se kuulosti hämmentävän hyvältä. Bam on toiminut mentorinani siitä lähtien kun täytin 18. Hän on tehnyt todella paljon musiikkialla j katson ehdottomasti ylöspäin kaikki hänen tekojaan alan puolesta. Hän tekee paljon ihmisen puolesta ja hänen sydämensä on puhdasta kultaa, hän on myös ammattiskeittaaja ja TV-kasvo kaiken muun työn ohella. Palatakseni Cinderellaan, uskon että se on ehdottomasti paras kappale jota olen albumille kirjoittanu, toki eivät muutkaan huonoja ole. Uskon että ihmiset tulevat pitämään biisistä. Kappaletta oli tekemössä Bam Margera, Gas Lipstick, Eric Labrosse ja John Fryer, kultainen tiimi. Kaikki 616-bändiin sekaantuneet ovat hyviä tyyppejä!




Huhu kertoo että Ville Valon alavatsan tatuoinut herra on tehnyt teille myös logon? Pitääkö huhu paikkansa?


- Kyllä, tämä on totta! Mr. Jarkko Tiitinen, hän on huipputason mies. Managerini Charlie tapasi hänet Helsinkissä kaasun rumpunauhotuksissa ja Jarkko oli studiolla filmaamassa. He tuntevat toisensa entuudestaan joten Charlie auttoi jälleen järjestämään asioita. Jarkko on monen alan osaaja ja puheeksi tuli uuden logon tekeminen, hän teki sen ja siitä tuli aivan vi**n mahtava!

Kerro levyn biiseistä? Kuinka ne syntyivät ja oletko itse kirjoittanut kaikki lyriikat?


it feels like you are heavily connected to Finland already, any plans to visit here or make a gig or two?

Matthew- Well some of the songs on the album I wrote a few years back, "one way to Love" was written in early 2017. When I write the songs it's fairly simple I sit in my bedroom and hum out the Melody's and strum on my acoustic guitar, Yes I write all my own lyrics. I write all the music actually,

When it comes to the studio I play everything in the studio, Everything you hear on the recordings is done by me in the studio,all the vocals,guitar,drums,keys Ect, besides people who are featured on the songs. My bassist Cam Dewald records his bass out in North Dakota and Sends it to me here in Milwaukee when I'm done with the song. And yes I Love Finland, all the best music comes from Finland and the people are extremely nice and show a lot of respect. It's a lot different there than here in the US. I will be visiting In March to meet with my manager and a few people to jam some songs.and I'd like a proper vacation out of the US. I've never been to Finland, but I'll be doing some acoustic shows when I'm there and they will be posted on the Instagram and Facebook and all that prior to me leaving the US. I'm very excited to go because I know already I probably won't want to leave hahah.

Any information about album? Is it already recorded and when you are releasing it?

Yes the album with have about 9 songs on it. It's titled

616 - "Head Over Evil Heels" but that could change. I'm always making last minute changes. So far 4 songs have been recorded and 7 more have been demoed. I hope to finish the album by july next year and have it out in the fall. The album has the sound of goth rock back in early 2000's. I wanted to bring that sound back. No one is doing it in the United States, and I hope it goes over well. I'm really confident with all the songs recorded so far.

FREE WORD! Greetings to fans, new listeners and haters

to the fans I wouldn't be here if it weren't for them

They really are the passion behind what we do. all the love and support we get is amazing I couldn't thank them all enough I've talked to a lot of amazing people through the music we make. I'm just happy the music is loved all around the planet now. It's so beautiful and heart warming,

As for new listeners I'd say To give the latest music video a watch and listen, just remember it's our fist single out so far! More songs coming soon!

For the haters I appreciate their time to comment and watch the video.

It's helping me and the guys out, I don't mind the haters actually. If you're doing something right you will have them. That kinda stuff doesn't bother us and we're not gonna quit making LoveMetal because someone doesn't like it, all that matters is we love what we're doing and we're gonna keep doing it. 616 is here to stay and it's just the beginning. I hope to see the fans at future shows. We are planning a UK tour for 2020. And if you haven't yet make sure to follow the Instagram page @616_Official that's where you'll get most of the updates. I'd also like to thank my dear friends Bam,Gas, Charlie and jarkko,John fryer and Eric labrosse and my band brothers everyone works extreamly hard and have had huge rolls in making this band what it is.

Cheers! -Matthew Lidwin (Matthew Valentine)