Lost in Grey - Under The Surface

En tiedä kokevatko muutkin samanlaisia onnentuntemuksia kuin minä jokaisella kerralla kun Postin sovellus kilahtaa ja ilmoittaa että paketti on noudettavissa? Toivottavasti, sillä fiilis on kuin pienellä pojalla jouluaattona, eikä koskaan tiedä mitä sieltä tulee, tai no, riippuu ihan tilaajasta että kuinka monta pakettia maailmalla on matkustamassa juuri sinun osoitteeseesi. Tällä kertaa paketin sisältö oli kuitenkin suht selvä, sillä lähettäjän nimen paikalla luki tyylikkäästi Lost in Grey. Noutoa oli siis odottamassa tuo aikoja sitten tilaamani uutuusalbumi, jonka vinyylipainos oli sattuneista syistä viivästynyt ja olin asian ehtinyt jo hetkeksi unohtaakin.

Under The Surface on yhtyeen kolmas albumi ja virallinen julkaisupäivä oli jo 2.7.2021. Albumilta julkaistiin etukäteen kolme kappaletta videoineen, mutta vannoutuneena vinyylimiehenä vilkaisin noista vain lyhyet pätkät ja päätin odottaa sitä hetkeä että saisin tuon oman fyysisen kappaleeni laskea levylautaselle ja nauttia kokonaisuudesta. Pienien "samplejen" ja aiemman tuotannon kuulleena olin kuitenkin jonkin verran selvillä siitä mitä tulisi odottaa.

Paketin avattuani huomasin ensimmäisenä mukaan pakatun Herra Harri Koskelan allekirjoittaman kirjeen jossa kiiteltiin yhtyeen tukemisesta ja kehotettiin nauttimaan ihka ensimmäisestä Lost in Grey-vinyylistä jonka painos on rajattu vieläpä sataan kappaleeseen. Albumilla on pituutta sen verran että se on pakattu kahdelle levylle ja levyt pakattu erittäin tyylikkääseen gatefold-kanteen. Itse levyt löytyivät astetta paremmista sisämuoveilla suojatuista pusseista jotka ovat kiitettävä vaihtoehto levyjen mahdollisen naarmuuntumisen ehkäisemiseksi. 

Kansien sisäpuolelta löytyy jäsenten kuvat, nimet, roolit sekä nimmarit, jälkimäinen ansaitsee erityismaininnan sillä se tuo välitöntä lisäarvoa ja välittävää fiilistä levyn ostanutta kuulijaa kohtaan. Ainakin itse koen henkilökohtaisen nimmaroinnin todella isona plussana. Sisäkansissa mukana myös aina kovasti mainostamani lyriikat jotka auttavat sisäistämään kappaleiden tarinaa. Kaiken kaikkiaan fyysinen puoli tyylikkäine kuvineen on erittäin hyvin hallussa ja paketoinnista ei juurikaan löydy parantamisen varaa.

Asetettuani levyn soittimeen päätin istua alas ja keskittyä kuuntelemaan sitä, miten hyvältä vasta hankittu albumi kuulostaa, paitsi että se ei kuulostanut hyvältä. Niin kutsuttu matala pää loisti poissaolollaan ja kaiuttimistani ulos vyöryvä musiikki kuulosti jotenkin...tuhnulta. Onneksi vahvistimesta löytyy nappuloita kuten bass, treble ja loudness joita säätämällä sain äänen kutakuinkin kohdalleen ja hieman jytinää aikaiseksi. CD-puolella harvemmin törmää tähän ongelmaan mutta vinyyleiden suhteen tuntuu tulevan turhankin usein vastaan kappaleita jotka eivät soundaa hyvältä vahvistimen perusasetuksilla vaan jonkinlaista säätöä usein vaaditaan. Oikeastaan ainoat tuoreimmat valmiiksi hyvältä soundaavat albumit ovat olleet Maustetetyttöjen sekä Ville Valon & Agentsin viimeisimmät julkaisut. 

Vinyyleiden valmistusmenetelmät eivät ole itselleni niin tuttuja että lähtisin asiaa syvemmin käsittelemään, mutta matkalla on monta muuttujaa ja käsittääkseni levyä painattavan lafkan tekemisillä, kuten myös kuuntelijan laitteilla on suurta vaikutusta siihen ns. viimeiseen ääneen. Vinyyliltä kuitenkin kaivetaan säveliä ulos timanttikärkisellä neulalla muovisista urista joten kaikki ei aina ole niin yksinkertaista, eikä kenenkään vehkeistä laite kuulosta identtiseltä toisen kuulijan kanssa. Kyse voi myös olla allekirjoittaneen omasta hifistelystä jota ei kannata ehkä kuitenkaan ottaa niin vakavasti mikäli soitto soi omaan korvaan kuten kuuluukin.

Kun soundit oli saatu kohdalleen, oli aika istua uudelleen alas ja aloittaa levy alusta. Tällä kertaa sävelet vyöryivät elementeistä ulos ja täytyy todeta että heti alusta lähtien musiikki vei mukanaan ja viimeistään lähes kahdeksanminuuttisen"Wawes"-kappaleen lopussa olin täysin vakuuttunut siitä että kyseessä ei voi olla mitään muuta kuin erinomainen teos jota tulen kuuntelemaan enemmän kuin useasti. Kappaleet ovat kestoltaan keskivertoa pidempiä, mutta en missään kohtaa havainnut ns. kasaan kuivumista vaan fiilis säilyy alusta loppuun eheänä. Yhtyeestä löytyy valmiiksi jo useampia vokaaleita hoitavia jäseniä ja vierailijoitakin on saatu mukaan. Ei ole myöskään syytä unohtaa kuoroa joka tuo kappaleisiin todella massiivisen tunnelman vaikka niistä sitä löytyisi jo ilmankin.

Tässä kohtaa en koe omaksi jutukseni lähteä purkamaan levyn tarinaa tai teemoja sen syvemmin, mutta mainittakoon että mukana on mm. lainauksia 1800-luvun kirjallisuudesta ja albumin kuunteleminen saa ainakin omat aivoni tekemään jonkinlaista matkaa sävelten tahdissa. Kovana Nightwish-diggarina ja viimeaikoina myös Assassin Creed Valhallaa pelanneena en voi välttyä näihin liittyviltä ajatuksilta kuten satumaisuudelta, hyvällä tavalla päällekäyvältä sävellykseltä sekä mielen matkaamisesta yli maitten ja merien. Ei ole kuitenkaan syytä lähteä ketään syyttelemään plagioinnista tai liian vahvoista vaikutteista sillä Under The Surface on täysin omanlaisensa kokemus vailla suurempaa vertailukohdetta. Tästä olisi ehkä syytä ottaa muidenkin mallia omassa sävellystyössään.

Usein useamman albumin julkaisseiden yhtyeiden kohdalla mainitaan aina että joku aiemmista levyistä on ollut parempi, ellei sitten jopa se eka demo ollut se kaikista paras tekele. Lost in Greyn kohdalla tilanne on kuitenkin se että aiemmatkin levyt kuunnelleena voin todeta että viimeisin on tällä hetkellä se isoin, paras ja mukanaan eniten vievin teos joka jokaisen kannattaa kuunnella ainakin kerran, vaikka genre ei itseään lähtökohtaisesti miellyttäisikään. Under the Surface on erinomainen taidonnäyte ja avain oman mielen matkalle mikäli sille antaa siihen mahdollisuuden. 

Asia vielä tiivistettynä.
 Ihan vitun hyvä levy!

PS. D-puoli ei sisällä ääntä ja järkytys oli suuri kun tajusin levyä kääntäessäni että albumi olikin jo päättynyt.  Onneksi ensiapua tähän löytyi aloittamalla soitanta uudelleen A-puolelta.