Ensimmäinen virallinen lehti on julkaistu!
Huh huh! Suurella ilolla ilmoitan kaikille Kasarigrammarin seuraajille seuraavaa.
Ensimmäinen virallinen Kasarigrammarin fyysinen lehti nro 1 on nyt julkaistu! Koko projektihan lähti vitsistä, joka kuitenkin muodostui todelliseksi asiaksi muutamassa minuutissa. Projekti alkoi syyskuussa ja valmistui viimeiseen muotoonsa tänään, joten ihan pienestä jutusta ei ollutkaan kyse. Lehden oli aluksi tarkoitus olla kooste kuluneen vuoden tarinoista, ja kylkeen oli tarkoitus tarjota pari uutta juttua. Noh, kertaus ei olisi ollut niin kiinnostavaa ja tästä syystä lehden sisältö on ainakin 99% täysin uutta! Ainoat vanhat jutut liittyvät muutamien levyjen "arvosteluihin", nämäkin tosin hieman päivitettyinä.
Lehti pitää sisällään paljon itselleni tärkeitä asioita, toivottavasti myös itse löydät sieltä jotain. Palaute on myös tervetullutta. Projektiin kului aikaa arviolta 100 tuntia, rahaa paloi myös sen verran että aika varmasti tästä takkiin tulee, mutta itselleni tärkein juttu oli se, että sain homman valmiiksi.
Lehti pitää sisällään mm.
Lehden kaikki sisältö kuvineen, teksteineen ja asetteluineen ovat omaa tuotantoani mainoksia, haastatteluiden vastauksia ja yhtä lainausta lukuun ottamatta.
Lehteä on painettu 50kpl ja sitä voi lunastaa itselleen seuraavasti.
Lehden hinta on 10,00€ ja tuotto menee kokonaisuudessaan kulujen kattamiseen. Lisäpainos on mahdollinen, mikäli kysyntä yllättää eikä ensimmäinen erä riitä kaikille halukkaille. Mahdollinen toinen painos tulee kuitenkin joiltain osin poikkeamaan ensimmäisestä, joten kannattaa olla nopea!