Erika Vikman - Häpeää, siunaus vai pala pizzaa?

En tiedä onko seksuaalisesti kiusoitteleva junttidisko tehnyt itseeni lähtemättömän vaikutuksen vai kuulostaako muistakin hieman kaksimieliseltä jos totean Erika Vikmanin olleen viimeaikoina (melkein) kaikkien huulilla? Noh, jätetään huonot vitsit pois ja keskitytään itse musiikkiin. Sitä vartenhan täällä ollaan.

Jo jonkin aikaa odoteltu Erika Vikmanin debyyttialbumi ilmestyi viimein elokuussa 2021, vinyyliä saatiin sattuneista syistä odotella marraskuun puolelle. Luonnollisesti jouduin itse ostaman CD-version heti julkaisussa koska oli aivan pakko päästä autoon luukuttamaan "Pizzaa" välittömästi. Se miksi levyä käsittelen vasta nyt, johtuu puhtaasti ajan puutteesta ja resurssien puutteesta sekä osittain myös siitä että tykkään käsitellä levyjä omaan tahtiin enkä väkisin tunkea esille jonkinlaista julkilausumaa heti levyn ilmestyttyä siihen ensin kunnolla tutustumatta.

CD- sekä vinyyli-versiot sisältävät ulkoisesti suht samanlaiset kannet, sisältö kuitenkin eroaa jonkin verran ja CD-painoksen vihosta löytyy todella tyylikkäitä kuvia jotka olisi mielestäni voinut heittää vinyylin mukaan esim. perinteisinä valokuvina. Molempien versioiden kappalelista on sama.

Albumilta oli kuultu ennakkoon jo single-versiot kappaleista "Cicciolina", "Syntisten Pöytä", "Tääl On Niin Kuuma" sekä "Häpeä". Livenä olin noteerannut esitettävän ainakin "Aikuisten Rannekkeet" ja tuon edellä mainitun "Pizza":n. Rannekkeita mukaan laskematta uskaltaisin väittää että levyn parhaimmisto on juurikin näissä ennakkoon kuulluissa kappaleissa mutta jokainenhan muodostaa asias oman mielipiteensä.

Molemmista versioista löytyy myös lyriikat jotka ovat olennainen osa kokonaisuutta. Kaiken kaikkiaan kummatkin painokset loistavat niin sisällöltään kuin ulkoiselta olemukseltaankin.

CD kiiltää kultaisena ja vinyylin väriksi on valittu perinteinen musta ilman ylimääräisiä kikkailuita. En olisi nähnyt mahdottomana vetona julkaista tästä myös kasettipainosta mutta kaikki aikanaan, toivottavasti.

Kokonaisuus tuntuu toimivalta ja mukaan on saatu myös pari balladiksi lueteltavaa kappaletta, uskon näiden useamman kohdalla toimivan mutta itse diggaan loppujen lopuksi enemmän tuosta ns. junttidiscosta joka Vikmanin tapauksessa sisältää myös vakavamminkin otettavaa materiaalia mikä pelkästään hyvä asia. Tästä toimii erinomaisena esimerkkinä kappale "Häpeä".