HIM - Synnin viemää Pt. 6
Tervehdys! Tällä kertaa otetaan käsittelyyn yksi yhtyeen tärkeimmistä levyistä. Lätystä tärkeän tekee se, että se oli ensimmäinen suomalaisen yhtyeen kultaa myymä albumi yhdysvalloissa, se toi bändin suurempaan tietoisuuteen ja oli ensimmäinen albumi tuon viimeksi mainitun klassisen albuminelikon ulkopuolella.
Levyn aloitti hitaasti mutta varmasti jo entuudestaan itselle tuttu "Vampire Heart" joka on ehdottomasti albumin parhaimmistoa. Olin kuullut kyseisen kappaleen jo aiemmin jonkin internetin syöverin kautta, kappale oli esitetty livenä jossain ja tästä oli vuotanut tallenne yleiseen jakoon. Toisena kappaleena perästä tuli "Rip Out The Wings of A Butterfly" joka oli myös tuttu radiosoitosta.
"Vampire Heart" oli tosiaan albumin julkaisupäivänä jo tuttu kappale mutta albumiversiota en ollut aiemmin kuullut. Kahden vuoden odotus oli kuitenkin palkittu jo ensimmäisen minuutin aikana kun kappale lähti käyntiin.
"You can't escape the wrath of my heart
Beating to your funeral song (You're so alone)
All faith is lost for hell regained
And love dust in the hands of shame (Just be brave)"
"(Rip Out The) Wings Of A Butterfly" oli tuttu tosiaan radiosta mutta tuossa vaiheessa en biisille lämmennyt ollenkaan, en tiedä oliko se liian pop verrattuna vanhaan vai mistä oli kyse mutta se tippui äkkiä pois omalta listalta. Ajat ja ajatukset kuitenkin muuttuvat ja n. 10 vuotta levyn julkaisun jälkeen kuunneltiin lättyä autossa toverini Eden kanssa ja todettiin tämän biisin kohdalla että "onhan muuten vitun hyvä biisi". Luulen että aiempi "inho" johtui siitä että tämäkin biisi tuntui soivan kokoajan jokaisessa paikassa ja alkoi sitä kautta ärsyttää, nykyään fiilis tätä kuunnellessa on pelkästään positiivinen.
Todetaan tässä kohtaa että oli hieno suoritus levylafkalta laittaa ulos 7" vinyylisingle jokaisesta singlebiisistä bonusbiiseineen, "Vampire Heart" tosin painettiin yksipuoleisena. Seuraavana sinkkuna radioihin tupsahti "Killing Loneliness" joka ei ole oikein koskaan iskenyt omille tärykalvoille positiiviselle kaiulla. En osaa sanoa missä vika mutta ehkä kappale on toteutettu jotenkin liian radiohittimäisesti tms. Kappaleesta julkaistiin myös toinen musiikkivideo käsittääkseni juuri yhdysvaltoja varten. Mielestäni biisille joka kertoo kuolleesta kaverista ei vitussa kuulu tehdä videota jossa ihmiset joraavat hyvissä fiiliksissä jossain ylivalaistussa diskossa, kysyn vielä jonain päivänä joltain että kenen idea tämä oli ja mahdollisesti pystyn ehkä jopa antamaan anteeksi, tai sitten en.
Edellämainittujen lisäksi radiopromona julkaistiin yksi levyn parhaimmista kappaleista "Under The Rose" joka löytyy myös "Killing Loneliness"-sinkun B-puolelta liveversiona.
I've been burning in water and drowning in flameTo prove you wrong and scare you awayI admit my defeat and walk back homeYour heartUnder the rose
Levystä tulee pääsääntöisesti hyviä muistoja mieleen mutta samalla hieman haikea fiilis kun muistelee menneitä. Kerrotaan yksi tarina ammattikoulusta kun pääsin pätemään omalla tietämykselläni ja sain esittää kerrankin sivistynyttä. Vanha sielunveljeni Vepe oli tuolloin samalla luokalla ja käynnissä oli joku omaan äidinkieleemme liittyvä tunti. Opettaja jossain välissä mainitsi että "Jos et Vepe nyt lopeta sitä kiroilua niin saat tulla lausumaan runon luokan eteen", ei mennyt kovin kauaa kun kuului jokin vittusaatanaperkele ja oli lausunnon aika. Tässä välissä opettaja mietti ääneen että minkähän runon sitä antaisi lausuttavaksi ja tuolla hetkellä totesin että "Tahtoisin ehdottaa Timo K Mukan runoa "Kadotettu"" ja juuri tuon kyseisen runon Vepe joutui meille kaikille kauniilla sanailullaan esittämään.
Se miten asia liittyy tähän on se että kappaleessa "Behind The Crimsom Door" kuuluu taustalla Ville Valon kertova ääni joka lausuu pätkän kyseisestä runosta, muille tämä ei varmaan ollut tuttu juttu mutta itse sain tästä jonkinlaista sairasta nautintoa.
Meille ei tule vapauttavaikka pääsisimme selleistä olisivaikka häkkejä ei ulosivaikka jalkaraudat muuttuisivat ruusukkeiksime emme vapauduelleivät ajatuksemme virtaa syyttävinäja omatunto paljasta syyllisiäsisällämme - sieluissamme - sydämissäkun kyyneleet valuvat silmistäja kaikkialta keihäät sinut lävistävätmuuri murtuuseinä sortuukaikki kahleet putoavatsydämessä soi laulurajaton vapaus siivillensä nousee.
Levyn julkaisun jälkeen oltiin katsomassa yhtyettä Provinssissa vuonna 2006, ensimmäiset oikeat festarini ja ensimmäinen kunnon HIM-keikka. Se mitä jäi mieleen oli Ville Valon toteamus kappaleesta "Behind The Crimson Door", kappale ei kuulema kerro anaaliseksistä. Lisäksi keikka päättyi suomalaiseen versioon Black Sabbathin kappaleesta "Black Sabbath", tästä olisi hieno saada jokin tallenne.
Edit: tallenne löytyi!
Dark Lightin osalta tarinointi oli siinä mutta jatketaan taas myöhemmin!
Nostetaan levyltä kappaleet:
Under The Rose
Drunk On Shadows
In The Nightside Of Eden
Loppuun bonuksena Ramones-cover kappaleesta "Poison heart". Kappale löytyy myös vinyylipainokselta sekä jonkin sinkun b-puolelta.