Keikkakalenteri 2019 Pt. 1

16.02.2020

Vuoden 2018 keikat käytiin läpi vuoden 2019 lopulla. Kiireisen lehtiprojektin vuoksi tämä jäi tällä kertaa väliin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tässä tulee kaikki keikat joihin osallistuin kuluneen vuoden aikana. Olitko itse mukana jollain keikalla? Aiheuttaako jokin raporteista muistojen tulvan siitä fiiliksestä jonka livemusiikki sinulle aiheutti?

Korpiklaani - Nosturi - 25.01

Vuoden ensimmäinen keikka osui sopivasti tammikuulle. Keikasta oli sovittu toverini Akin kanssa hyvissä ajoin koska meikäläisellä ei ole kuulemma koskaan aikaa lähteä mihinkään ellei anna 3kk etukäteis ilmoitusta aikani varaamisesta. Ehkä tässä olisi jokin kehityksen paikka. Keikkapaikkana toimi Nosturi (R.I.P) ja kyseessä oli useamman bändin yhteiskeikka. Lavalla nähtiin Waltari, Profane Omen, Korpiklaani sekä norjalainen Trollfest. Waltari kiinnosti eniten, mutta tottakai missattiin alku koska Aki kuolasi jonkin halvan hodarin perään viereisellä nesteellä ja valitti vielä kun ei kaksi kuumaa koiraa kuulemma vie nälkää pois. En muista mitä siinä välissä säädettiin mutta tämä aiheutti joka tapauksessa sen että Waltarin alku jäi näkemättä, ja mielestäni heidän mieluisin kappale Walking In The Neon jäi suurimmilta osin kuulematta. Saatanan saatana! 


Profane Omen oli / on nimenä tuttu, mutta tuotanto ei niinkään. Meininki näytti ja kuulosti ihan hyvältä, mutta mitään varsinaista muistijälkeä ei tästä itselleni jäänyt. Pitää varmaan tsekkailla uudelleen jossain kohtaa kunhan tästä uusvanhan musiikin tulvasta joskus ehkä selviää. Korpiklaani oli entuudestaan tuttu, mutta biiseistä ei kyllä ollut enää mitään hajua. Bändi heitti muinoin TJ 0-keikan Vekaranjärvellä silloisille 9kk miehille ja jollain verukkeella onnistuin tuollekin keikalle soluttautumaan. Meininki oli ihan jees mutta tuotannon kuulostaessa vieraalta, en päässyt aivan meininkiin mukaan. Trollfestin kohdalla Aki tuntui olevan liekeissä, mutta itse mietin lähinnä että mitähän vittua, en ihan käsittänyt hommaa enkä musiikkiakaan mutta yleisö näytti kuitenkin viihtyvän.

Timo Rautiainen & Jussi Lampi - Krapin Paja - 01.02

Jotkut saattavat hämmentyä tämän duon olemassaolosta, mutta kerrottakaan että hämmennys on todennäköisesti pelkästään hyväksi. Jussi Lampi on tuttu monille näyttelijän urastaan, mutta on toki ollut musiikissakin mukana. Rautiainen taas tuli tutuksia Trio Niskalaukauksen riveistä sekä muista projekteista. Näin kyseiset herrat ensimmäisen kerran livenä Keravan aseman luona muinoin sijainneessa Sun Hill-ravintolassa, joten aivan täysin yllätyksenä tämän keikan tuleminen ja sisältö ei tullut.

Ohjelma koostui lainakappaleista sekä omasta tuotannosta. Krapin Paja oli itselleni uusi keikkapaikka vielä tuolloin, mutta tästä keikasta lähtien olen sitä uskaltanut suositella muillekin. Loistava ympäristö rentouttavalla illan vietolle, hyvät soundit ja hyvät safkat. Tällä keikalla riitti biisien lisäksi huumoria ja tarinoita välispiikkien muodossa. Kannattaa ehdottomasti tsekata mikäli tulee keikka jossain vastaan.

Emma Gaala - 02.02

Vierailin Emma Gaalassa ensimmäisen kerran vuonna 2012 jolloin melkein sytyin tulee Cheekin pyroista, kerrottakoon tästä enemmän joku toinen kerta. Tämä oli toinen kerta gaalailemassa ja ainoa syy siihen oli Ville Valo & Agents-kokoopanon ensimmäinen julkinen esiintyminen. Muidenkin esitykset olivat viihdyttäviä, Pyhimyksen keikasta jäi mieleen taustalla käytetty kuva edesmenneestä MKDMSK nimisestä artistista. Agents esiintyi luonnollisesti viimeisenä, settiin kuului kolme kappaletta joista muistaakseni vain yksi nähtiin televisiossa. Olin lupautunut streamaaman keikkaa livenä suosimaani HIM-yhteisöön joten yhtään kuvaa ei keikasta löydy, ei sillä että se tuolla etäisyydelle olisi edes ollut mahdollista. Keikka oli omasta mielestäni täydellinen, lehdistöä kuitenkin kiinnosti enemmän Ville Valon uudet hampaat kuin itse musiikki. Vuonna 2020 Tehosekoitin houkutteli paikalle, mutta sattuneesta syystä jouduin tämän skippaamaan.

Anssi Kela - Krapin Paja - 14.02

Anssi Kela tuli tutuksi jo aikoinaan kun Nummela ilmestyi joskus vuosituhannen alussa. Olin suunnitellut Kasarigrammariin jo aiemmin jonkinlaisia videoita jotka eivät olisi perinteisiä haastatteluita vaan enemmänkin keskusteluita, tästä löytyi sille loistava mahdollisuus. Ensimmäinen näistä toteutettiin ennen illan keikkaa ja lopputulos on nähtävillä yläpuolelta. Mukana myös pätkiä itse keikasta jota en lähde tässä enempää kuvailemaan, puhukoon materiaali puolestaan!

Polanski - Bar Mascot - 23.02.2019

Polanski tuli tutuksi Flat Earthin kautta. Molemmissa bändeissä vokaaleita hoitaa herra nimeltä Anttoni Pikkarainen. FE:n keikkoja paljon kuvailleena päätin lähteä tutustumaan myös Anttonin toiseen bändiin. Genreltään meininki ei ehkä ole täysin sitä omaa juttuani, mutta tuttujen keikoilla on aina kiva käydä, levyjäkin on tullut jonkin verran kuunneltua. Kitara näytti myös pysyvän solistilla kädessä, tätä ei ole toistaiseksi FE:n keikoilla nähty mutta ehkä senkin aika koittaa vielä! Mikäli grungaavat menot kiinnostaa niin tsekatkaa tämä!

Re-Armed  - Nosturi - 08.03

Nosturissa on ollut aina ilo käydä. Tällä kertaa tavoitteena oli käydä kuvaamassa Re-Armedin keikkaa ja napata samalla muutamia kuvia bäkkräiltä ennen mestan purkamista. Re-Armed on Keravalainen metalli-yhtye joka on keikkaillut ulkomaita myöten mm. Japanissa. Itse diggailen yhtyeen nykyisestä "sinfonisemmasta" tyylistä. Joku muukin tuntui diggavaan kun ensimmäisten joukossa esitetyn "Built To Last" kappaleen jälkeen yleisöstä kuului huuto "IHAN VITUN HYVÄ, MEEN OSTAA PAIDAN". Tämän jälkeen herra lähti lavan edestä alakertaan paita ostoksille.

Jostain syystä olin hieman voimaton tuona iltana enkä jaksanut lähteä bäkkäriltä tsekkailemaan muita bändejä ollenkaan. Lost Society oli ainoa entuudestaan itselle tuttu bändi Re-Armedin lisäksi, mutta heitäkin olen nähnyt todella monta kertaa (koskaan varsinaisesti osallistumatta heidän omille keikoilleen) joten päätin tuonkin jättää sinä iltana väliin. 

Tähän päättyy ensimmäinen osa raportista vuoden 2019 osalta. Keikkojen kohdalla ei ole tarkoitus tehdä syvempää analyysiä tai esittelyä, vaan lähinnä saattaa ihmisten tietoon että mitä kaikkea tässä maailmassa musiikin osalta tapahtuu.