Elämä on murheen laakso - Mana Manan synty ja kuolema

Compelete...kaikki. Tuosta kuvassa näkyvästä levystä kaikki alkoi joskus vuoden 2007 hujakoilla. Vietin aktiivisesti aikaa kolmen Keravalaisen veljeksen kanssa joista keskimäisen levyhyllystä löytyi tämä. Tässä välissä voisin tiedustella että kuinka monella vielä on ihan oikea levyhylly? Mana Manan nimi kiinnitti huomioni ja pyysinkin josko olisi mahdollista laittaa levy soimaan, näin tapahtui mutta jostain syystä ensimmäisellä kerralla juttu ei auennut ollenkaan, ehken ollut tarpeeksi masentunut sisäistääkseni juuri kuulemaani tuotosta. Mana Mana on iso osa suomalaista kultuuria ja kyseessä on ns. kulttibändi. Monilta olen bändistä tiedustellut mutta aika harva tietää mistä on kyse. 

Yhtyeen tunnetuin biisi on ehdottomasti "Maria Magdalena" jossa todetaan seuraavaa:

"Mun tyttöni joutui mielisairaalaan

 Ei hänen sydämensä kestänyt enää ikävää "

Tämä saattaa monelle kuulostaa tutulta mutta sen sijaan että Mana Mana:n kappale olisi tullut joskus kuultua, on todennäköisemmin kyse siitä että jossain vaiheessa on tullut vastaan PMMP-yhtyeen cover kyseisestä kappaleesta. PMMP teki myös oman samannimisen kappaleen albumilleen "Kovemmat Kädet", yhtye kertoo kappaleen olevan jatkoa alkuperäiselle "Maria Magdalenalle"

Oli miten oli niin kyseessä on mielestäni yksi suomalaisen musiikkihistorian hienoimmista kappaleista. Mana Manan tuotantoa koskee sama juttu kuin esim. Manowaria, se on joko itselle aivan kamalaa paskaa tai vaihtoehtoisesti musiikillista neroutta joka parhaimmassa tapauksessa aiheuttaa käsittämättömän fiiliksen. Ymmärrän siis täysin mikäli joku ei kyseistä yhtyettä ja sen sanomaan ymmärrä, saati sitten halua kuunnella. Pyydän kuitenkin että mahdollisuus annetaan. En muista missä kohtaa yhtyeen otin uudelleen käsittelyyn, mutta siitä hetkestä lähtien olen sitä suuresti arvostanut ja muillekin mainostanut.


Yhtyeen solistina ja sanoittajana toimi nyt jo edesmennyt Jouni MömmöJounista julkaistiin hiljattain kirjakin mutta siihen en ole ehtinyt vielä perehtyä. Mömmö menehtyi vuonna 1991 lääkkeiden yliannostuksen jälkeiseen hoitovirheeseen, jonka vuoksi hän tukehtui omaan oksennukseensa kun ei päässyt kääntymään kyljelleen ollessaan lepositeissä. Tuohon aikaan hieroin itse paskaa pöydänjalkaan enkä tiennyt musiikista mitään, tämä valitettavasti aiheutti sen etten koskaan yhtyettä ehtinyt näkemään livenä. Yhtye ehti julkaista vain yhden albumin "Totuus Palaa" ennen Mömmön menehtymistä, suunnitelmissa oli myös uusi albumi sekä englanniksi käännettyjä kappaleita joita ehdittiin muutamia nauhoittamaankin ennen Mömmön tilan heikentymistä. "Complete...kaikki"-albumille on kerätty kaikki Mömmön aikaiset tuotokset jotka ehdittiin levyttämään. Mukana myös sinkkuna julkaistut biisit "Raptori" ja "Suikki" joiden olemassaoloa en oikein ymmärrä ja olisi ehkä jopa parempi mikäli niitä ei olisi koskaan tehty.

Yhtyeen tuotanto on todella masentavaa tavaraa ja muistankin tätä albumia kuunnelleeni joskus aikoinaan viikon putkeen sydänsurujen vuoksi. Raskaan viikon jälkeen palauduin taas normaaliksi ja olin valmis uusiin seikkailuihin, kiitokset Mana Manalle toipumiseni edesauttamisesta!

Tätäkin albumia suosittelen kuuntelemaan ajatuksen kanssa kokonaisuutena, mutta nostetaan silti levyltä seuraavat kappaleet joista voi hakea esimakua.


Kuolla Elävänä

Ketä Sä Rakastat

Paniikki On Ekstaasin Veli


Vuonna 2000 yhtye julkaisi uuden albumin "Murheen Laakso" uuden laulajan kanssa. Kappaleet oli tehty valmiiksi Jounin tekemien raakileiden ja sanoitusten perusteella ja hommaa johti yhtyeen kitaristina tunnettu Otra Romppanen. Mana Mana teki tuolloin kiertueenkin albumin pohjalta ja täytyy kyllä todeta että jos en paremmin tietäisi, en ehkä huomaisi solistin vaihtuvan levyjen välillä. Tämä toinen albumi pitää sisällään suht samanlaista tavaraa kuin edeltäjänsä ja masennus voi syventyä entisestään joten kuunnelkaa varovasti!



"Elämä On Murheen Laakso"-kappaleessa todetaan näin:

"Ei rahani riitä enää edes viskiin

Täytyy tyytyä vain halpaan viiniin

Ja kun viimeiset pennit mä tiskille iskin

Muistan päivää koska viimeksi itkin

Sillä elämä

On murheen laakso "


Ei kuulosta kovin kannustavalta mutta siitähän tässä ei olekaan kyse. 

Nostetaan tältä albumilta seuraavat mutta muistakaa taas ne kokonaisuuspuheet.

Ruusu, Tulppaani & Peyote

Liisa

Elämä On Murheen Laakso


Albumin jälkeen yhtye teki vielä yhden live-esiintymisen Tavastialla vuonna 2001 jonka jälkeen Mana Mana oli kuopattu, Tuo viimeinen keikka julkaistiin myös CD:nä 2004 ja vinyylinä "hieman" myöhemmin vuonna 2015.

Yhtyeen jäsenet ovat keikkailleet satunnaisesti nimellä Murheen Laakso ja esittäneet edesmenneen Mana Manan kappaleita. Yksi näistä keikoista järjestettii Helsingissä Kuudennella Linjalla "Totuus Palaa"-kirjan julkaisun yhteydessä. Tapahtuma myytiin hyvin nopeasti loppuun mutta onneksi ehdin napata liput tapahtumaan itselleni ja hyvälle ystävälleni Jonelle. 


Olen usein todennut että on hienoa kun löytää bändejä ajoissa siten että heitä voi käydä jossain katsomassakin, aina tämä ei ole mahdollista ja osa bändeistä on voinut olla kuopattuna jo vuosikymmeniä siinä vaiheessa kun havahdut siihen että tuollainenkin poppoo on olemassa. Mana Manan kohdalla itselläni ei mahdollisuutta keikkaan oikein ollut mutta Murheenlaakso päästi tarpeeksi lähelle tätä kokemusta, kiitos yhtyeelle siitä. Otra Romppaselle voisi antaa jonkinlaisen mitalin ihan vain sen takia että harvoin näkee kenenkään hikoilevan noin paljon keikan aikana, harvoin myöskään kuulee noin tiukkaa soitantaa.


Kiitoksia myös nimimerkille "Korpeeko" joka on lisännyt kyseisen keikan konaisuudessaan YouTubeen.


Loppuun vielä extrana Mana Mana Live vuodelta 1990, paikkana tietysti Tavastia.