Hifinurkka - Oman kalustoni esittely

Musiikkia on tarjolla useissa formaateissa ja luonnollisesti niiden toistaminen vaatii oikeanlaiset laitteet. Monelle riittää nykyään puhelimen taikka tabletin oma kaiutin, tai Bluetoothilla toimiva pikkukajari. Mikäli haluat kuitenkin saada musiikista kaiken irti, kannattaa laitteisiin panostaa jonkin verran.

Muistan nuoruudestani ajan jolloin meillä ei kotona ollut CD-soitinta ollenkaan. Itselläni oli käytössä siskon vanha mankka josta löytyi ominaisuuksina radio sekä kaksi kasettidekkiä. Tässä sitä Dingoa ja Europea luukutettiin. Sain myöhemmin kaveriksi myös siskoni vanhat korvalappustereot jotka saattavat edelleen olla jossain tallessa. Kun CD:n aika saapui, ei soitinta tosiaan meillä näkynyt, ja ensimmäiset levyni kuuntelin PlayStation ykkösellä sekä 19" kuvaputkitelkkarilla, tästä on päästy hieman eteenpäin. 


Vuosien aikana nurkissa on pyörinyt vaikka minkälaista vinyylisoitinta ja kotistereota mutta pääsääntöisesti niiden äänenlaatu (laatu ylipäätään) on ollut aika heikkoa. Tässä vaiheessa käydäänkin läpi se mitä hyllystä tällä hetkellä löytyy. En pidä itseäni varsinaisena Hifistinä enkä ole kilohertseihin sun muihin pahemmin perehtynyt mutta näillä perusvehkeille tulen hyvin toimeen ja tarkoituksena on esitellä ns. peruskokoonpano joka riittää hyvin tavalliselle harrastelijalle.


Vinyyli

Dual 505-4


Kyseinen Dual on oman nurkkaukseni suosikkilaite. Aiemmin käytössä oli päälle satasen DJ-soitin jossa n. 80€ äänirasia ja neula. Pärjäsin tuolla parisen vuotta erittäin hyvin mutta kun pyöreät päiväni lähestyivät, päätin että mikäli joku sukulainen tai toverit tahtovat jollain muistaa, olisi hyvä idea antaa rahoitusta tulevaa hankintaa varten. Idea toimi loistavasti ja tästä 899,00€ soittimesta jäi itselleni maksettavaa muistaakseni 54,00€.


Kyselin jossain välissä Vinyylinvinguttajissa mikä olisi hyvä soitin n. 500€ hintaluokassa ja linkkasin jonkun Dualin omana ehdotuksenani. Hyvin nopeasti tuli vastauksia että kannattaa panostaa kerralla enemmän ja hankkia suoraan tuo 505. Kyseinen versio on sarjassaan neljäs tästä laitteesta ja ensimmäinen on peräisin jostain 70-luvulta, versiot ovat keskenään suht identtisiä mutta pieniä muutoksia on vuosien aikana tullut. Suurin näistä on varmaan hinta. Luin jostain että kakkosversio maksoi aikoinaan n. 1600 markkaa joten jotain muutosta on tosiaan havaittavissa.


Innostuin tästä Dualista ja luin muutaman kuukauden aikana siitä kaikki mahdolliset jutut ja arvostelut. Laitetta olisi löytynyt myös käytettynä mutta olen aina hieman epäilevä muitten kuin uusien suhteen ja onhan takuu aina hyvä olla, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Tämän kaltaiset soittimet ovat suht ikuisia ja vaativat huoltoa sekä  hihnanvaihtoa joskus, mutta halusin päästä tässä asiassa mahdollisimman vähällä heti alkuun. Toisin kuitenkin kävi ja ensimmäinen tilaamani soitin oli kuljetusvaurioinen eikä toiminut täysin, Hifikulma kuitenkin hoiti homman erittäin mallikkaasti ja sainkin suht pian uuden soittimen hyllyyni.


Soitin on puoliautomaattinen joka tarkoittaa sitä että levyn loppuessa levylautanen pysähtyy ja neula nousee ylös, mikä olisi hauskempaa kuin taistella itsensä ylös säkkituolista 20min välein kääntämään levyä tai vaihtamaan sitä, ei varmaan mikään. Soitin tuntui heti alkuun erittäin laadukkaalta ja vankalta, kelluva sisärunko tuntui itselle tarpeettomalta ominaisuudelta kunnes vanhan asunnon viereen ilmestyi rakennustyömaa. Kelluvuuden ansiosta tuo jokapäiväinen paalutus naapuritontilla ei vaikuttanut vinylöintiini vaikka koko talo tuntui satunnaisesti tärisevän. 


Dual 505-4 on "oikea" vinyylisoitin joten siihen ei ole rakennettu sisälle esivahvistinta vaan sellainen tarvitaan erikseen. Käytännössä tarkoittaa sitä että levari sekä varsinaisen vahvistimen väliin on hankittava erillinen laite jotta ääni saadaan kunnolla ulos. Itse ratkaisin tämän mm. Levykauppa Äxästä löytyvällä Pro-Ject phono-boxilla. Boxi maksaa päälle satasen ja riittää itselleni erinomaisesti, en ole ihan varma kuinka suurta eroa huomaisin esim. 500€ hintaisella vahvarilla mutta ehkä sekin selviää myöhemmin kun jotain on tarpeen taas päivittää. Soitin toimitettiin osissa, joka ei kuitenkaan tarkoita sitä että asiasta pitäisi tietää sen enempää ennen laitteen hankintaa. Mukana tuli selkeä ohje jossa näytettiin kuinka levylautanen ja muut osat napautetaan paikoilleen. Myös neulapainoa ja sivuttaisvedonpoistoa joutui säätämään mutta näitä en käy tässä tarkemmin läpi. Ohjeita asiaan löytyy esim. täältä!

Loppuun vielä lyhyesti. Dual 505-4 on monen mielestä erittäin hyvä "ensimmäinen soitin" joka varmasti tyydyttää jokaisen aloittelijan tarpeen. Levarin kaveriksiksi tarvitset tietysti esivahvistimen sekä varsinaisen vahvistimen kaiuttimineen joten jonkin verran täytyy euroja olla jemmassa mikäli mitään ei ole valmiina. Mikäli taas vahvistin ja kajarit löytyvät, jää levarille ja phono-boxille hintaa n. 1000€. 


Loppuun vielä varoitus. Verkkokauppa.com:n, Powerin yms. myymät "edulliset" vinyylisoittimet pitävät yleensä sisällään sisäänrakennetun esivahvistimen joka ei useimmiten ole kovin hyvä. Kannattaa siis säästää nuo rahat ja hankkia kerralla "oikea soitin" koska noiden laitteiden kanssa ei ole aina mahdollista käyttää enää erillistä esivahvistinta. Joissain malleissa vahvistimen ohittamiselle löytyy kytkin joko laitteen takaa tai levylautasen alta, mutta tämä ei ole itsestäänselvyys vaan kannattaa aina tarkistaa asia myyjältä ennen päätöksen tekoa.

VAHVISTIN

Yamaha A-S501

Vahvistin on olennainen osa tätä hommaa ja kannattaakin heti alkuun valita tarpeidensa mukainen laite huomioiden myös laitteiden lisääntymisen jossain välissä. Olen useamman vuoden käyttänyt aikoinaan Verkkokauppa.comista hankkimaani Procasterin 7.1 vahvistinta johon olen kytkenyt kaikki laitteet digiboxeja ja pleikkareita myöden. Muuton myötä päätin että jätän tuon vanhuksen kokonaan pois musiikkikäytöstä ja hankin tilalle kunnollisen stereo-vahvistimen ilman turhia humputuksia. Karsin siis vaatimuksista pois kotiteatterijutut, bluetoothin, HDMI-liittimet sekä kaiken mikä ei asiaan liity, näyttökin hävisi. 


Hyvin nopeasti päädyin tutkimaan Yamahan A-S201 vahvistinta jostain tuntui löytyvän kaikki tarpeellinen. Asiaa selviteltyäni huomasin että löytyy myös seuraavat mallit A-S301 ja A-S501 jne. Tästä pääsee vielä ylöspäin paljonkin mutta oma budjettini oli kuitenkin rajoitettu ja tarkoituksena oli sijoittaa vain lomarahoja tähän projektiin, myös kauttimet oli tarkoitus uusia. Päädyin siis tuohon kolmanneksi "heikoimpaan" malliin josta löytyy liittimet kahdelle kaiuttimelle, subbarille, CD-, kasetti- ja vinyylisoittimelle sekä optinen ääniliitin Xbox Onea varten. Xbox on kytketty HDMI:llä suoraan telkkariin ja laitteen päällimäinen tarkoitus on katsoa keikkatallenteita DVD ja BluRay-levyiltä joten 5.1 äänille sun muille ei ollut itselläni tarvetta.

Vahvistimen ovh. on 349,00€ ja tämä riittää hyvin Dualin kaveriksi, varmasti tuolla A-S201 vehkeelläkin (199,90€) olisi pärjännyt mutta tässä kohtaa ajattelin myös tulevaisuutta ja mahdollisia laitteiden päivityksiä.


Laite on tyylikäs. suht pelkistetty ja antaa mahdollisuuden myös toisien kaiuttimien liittämiseen. Omalla kytkimellään on mahdollista valita soiko Manowar A, B vai A & B-kaiuttimista.


Toveriani Villeä lainaten:

Yamaha ei pamaha! 

CD

Tecnics SL-PG480A


Heti alkuun herää kysymys että kuinka monella tavallisella tallaajalla on vielä CD-soitin kotonaan? Veikkaan ettei kovin monella, onhan nuo "menneen ajan hirmut" kadotettu jo aikaa sitten. Muutama vuosi sitten en kuunnellut CD:tä kotona juuri ollenkaan mutta eräänä päivänä saavuinkin töistä uuden levyn kanssa. Ahaa-elämykseni oli suuri kun tajusin etten omista CD-soitinta ollenkaan. No eipä hätää! Levy sisään Xboxiin ja ei muutakuin soimaan, paitsi että Xbox ei toistanut CD:tä ollenkaan vaan oli ladattava CD-SOITIN SOVELLUS. Tässä vaiheessa perseeni repesi hieman ja päätin että asialle on tehtävä jotain. Uudet soittimet tuntuivat siihen tilanteeseen hieman tyyriiltä joten huuto.net aukesi suht rivakasti ja tadaa. Edullisella 27,00€ hinnalla kyseinen Technics vaihtoi omistajaa. Kysyin silloiselta työharjottelijaltamme paketin saavuttua että mikähän laite mahtoi olla kyseessä.


"Toi on sellanen...ööö...videokasettilaite"


Hetken mietin että tapan itseni ellei maailma syty nopeasti palamaan mutta tuon radikaalin ratkaisun sijasta päätin asiallisesti esitellä nuorelle herralla mistä on kyse. 

"Miks vit**sa ostit jonku tollasen ku Spotifysta voi....ilmaiseksi...."


Hetken aikaa halusin taas maailman palavan. 


CD.stä tulee myös mieleen kun vanha toveri Aki kertoi kaupitelleensa monille Skyedust-yhtyeensä levyjä. Moni oli ilmoittanut ostavansa ja ostikin, mutta samalla oli mainittu että kotona ei muuten ole CD-soitinta, eikä autossakaan, eikä missään. Täytyi kuunnella Spotifyn kautta.


...


Tiedän että suoratoistopalvelut ovat tätä hetkeä mutta eikö kukaan tosissaan kaipaa levyn hakemista kaupasta tai sitä hetkeä kun paketti viimein tupsahtaa postiluukusta? Fyysisessä on oma fiiliksesnsä ja se että kaikki on liian helposti saatavilla, tappaa ainakin itselläni suuren osan fiiliksestä.


En tiedä tuleeko tämä muille kuin itselleni yllätyksenä mutta PlayStation 4 ei toista ollenkaan CD:tä vaikka suoriutuu ongelmitta DVD- ja BluRay-levyistä. Foorumilla asiaa kommentoidaan näin:

"It won't be implemented. Who is still using CDs anyways? "


....


Hiljaiseksi vetää mutta se siitä. Minulla on CD-soitin ja hyvä onkin. Joku viisaampi voisi avata jossain välissä että mitkä ovat suurimmat / huomattavimmat erot jos verrataan esim. 100€ & 1000€ soittimia, itselläni ei näistä ole tietoa. Jos soitinta kaipaa niin peruskäyttöön riittää hyvin esim. tämä 27,00€ Technics!

Kasettisoitin

Akai CS-F9

Kyllä! Kasettisoitin, C-kasetin toistaja, kunnon old motherfu***r. Muutama vuosi sitten Keravan Äänen ja Levyn Jari tarjosin jotain Matti Nykäsen kasettia ja sanoi että "Nää tulee taas". En uskonut tuohon ehkä hetkeäkään mutta kuinka ollakkaan, vuosien päästä hyllyssäni on soitin ja kasetteja. Kyselin jossain vaiheessa Facebookissa josko jollain vastaavaa laitetta olisi tarjolla ja ei aikaakaan kun toverini Jamppa ilmoitti että saa hakea pois, ja ihan ilmaiseksi. Tänä vuoden -81 järkäle painaa vajaa 7kg ja toisti heti alkuun testikasetin loistavasti läpi. Yllätyin jopa kun kuuliin kuinka puhtaasti Dingon Pyhä Klaani soi alusta loppuun, muistelin että kasettien laatu olisi aivan kamalaa kohinaa mutta ei ollutkaan, tokalla soittokerralla Neumannin ääni vähän venyi paikoittain mutta annettakoon tämä anteeksi ottaen huomioon se että mistä tässä oikein puhutaan, kaseteista. 


Hyllyssäni on kasettaja muutamia kymmeniä ja satunnaisesti jos vinyylipainos on liian kallis, valitsen CD:n sijasta kasetin. Levykaupoissa kuten Levykauppa Äx & Keltainen Jäänsärkijä on kasestit myös edustettuna, ei kovin paljoa mutta on kuitenkin. Kasetteina julkaistaan nykypäivänä lähinnä Black Metallia ja Räppiä, satunnaisesti myös muitakin genrejä. Artisteista tulee ekana mieleen Kale (ent. Steen1) joka julkaisi uuden albuminsa ainoastaan Spotifyssa ja kasettina, loistava juttu vaikka vinyylikin tietysti kelpaisi.


Tiivistettynä: Hyvän kasettisoittimen voi saada jopa ilmaiseksi, tai ainakin erittäin edullisesti jostain kirpparilta. Soittimien eroista en osaa sanoa mitään mutta sitä kaikista halvimman oloista ei varmasti kannata ottaa ja kannattaa suosia näitä jotka vaativat kaverikseen erillisen vahvistimen eikä kaiuttimia ole sisäänrakennettu.


Ai niin. Peruskasetin hinta on n. 7€ paitsi jos kyseessä on Ghostin kasetti, silloin hintaa näyttäisi olevan 17,95€ mikä tuntuu järjettömältä, kohtuuttomalta, sairaalta ja ahdistavalta.

Kaiuttimet

B&W 685 S2

Viimeisenä käydään läpi kaiuttimet. Todelliset hifistit varmaan laittavat ristille näistä julkilausumista mutta tarkoituksena oli tosiaan esitellä omaa kalustoani amatöörin vinkkelistä ja jakaa sitä mitä olen itse havainnut. Tutkin aluksi Hifikulman tarjontaa ja päädyin siihen että kaiuttimet saisivat maksaa n. 250€/kpl. Tällä hinnalla tuli ensimmäisenä vastaan B&W 686 S2 kaiuttimet joihin ihastuin jostain syystä heti. Ulkonäkö ja valmistajan nimi sekä mallinumero loivat mielikuvan hyvästä meiningistä ja se riitti. Katselin muita saman hintaluokan vaihtoehtoja mutta en oikein niistä innostunut. Kävin läpi arvosteluita videona sekä lueskelin joitakin artikkeleita asiasta. Olin jo päättänyt että nuo menee hankintaan kunnes huomasin kaiuttimien mielestäni todella pienen koon. Kuulun siihen ryhmään kenen mielestä kaiuttimen kuuluu olla jonkin kokoiset ja siksi tutkailinkin seuraavaa vaihtoehtoa. Onnekseni samalta valmistajalta löytyi 685 S2-malli jonka kaiuttimet ovat melkein aiempia vastaavat mutta hiemat paremmat sekä kooltaan itselleni juuri sopivat. Aiemmin käytössä oli Yamahan lattiakaiuttimet mutta nyt oli aika ostaa jalusta/taso-kaiuttimet. Näistä jouduin pulittamaan 325,00€/kpl mutta näissä ulkonäkö sekä ääni miellyttävät, bassoa saisi olla enemmän mutta ehkä kerrostalossa kuitenkin parempi näin. Kaiuttimissa on myös mahdollisuus tuplajohdotukselle mikäli joku sellaista kaipaa. Jotkut vannovat tämän nimeen ja toiset taas eivät. 


Lopputulos: Hyvät kaiuttimet kyseiseen käyttöön, seuraava mahdollinen päivitys sitten joskus on todennäköisesti B&W 703 S2 lattiakaiuttimet 1499,00€/kpl. Ehkä sitten eläkkeellä tai josko blogin ylälaitaan laittaisi Hifikulman bannerin? Saisikohan sillä muutaman euron pohjaa hankintaan?

DVD & Blu-Ray

Xbox One

Satunnaisesti tulee myös jotain pelattua ja siksi on tullut konsolikin hankittua. Konsoli palvelee "Hifi-nurkassa" lähinnä DVD- ja BluRay-toistossa kuten jutussa aiemmin mainittiinkin. Optisella kaapelilla saa boxin takaa äänet suoraan Yamahaan ja sieltä Bowers et Wilkinseihin. Bly-Ray/DVD-toistoonkin voi panostaa reilusti, mutta tällä hetkellä tässä käytössä riittää hyvin nuo vehkeet sekä Samsungin vanha plasma-TV joka satunnaisesti käynnistyy itsekseen, tai jättää käynnistymättä kokonaan. Esim. Verkkokauppa.com myy kyseistä konsolia hintaan 239,90€, kyseessä S-versio joka on tätä omaa alkuperäistäni uudempi ja tyylikkäämpi.


Lopputulos:

Kaikki asiaan kuuluvat laitteet käyty läpi. Kyseessä tosiaan vain oma kokoonpanoni jonka olen todennut toimivaksi. Vaihtoehtoja on monia ja kannattaa aina liikkeestä tiedustella mikä olisi omaan käyttöön tai omalle kukkarolleen sopivaa. Hifikulma ainakin palvelee näissä asioissa asiantuntevasti. Laitteiden lisäksi tarvitset tietysti myös kaapeleita joiden eroista voidaan puhua sitten joskus. ehkei koskaan, saa nähdä. Toivottavasti jutusta oli hyötyä!