Levykaupparalli - Las Vegas Pt. 1

09.03.2020

Aiemmat rallit ovat tapahtuneet lähinnä Helsingissä, nyt on kuitenkin aika astua uudelle mantereelle ja katsoa mitä löytyy maitten ja merien takaa levyrintamalla. Las Vegas tuntui tarjoavan levykauppojen osalta useampia vaihtoehtoja, ja uskallankin suositella vierailemistani paikoista jokaista, mikäli sille suunnalle sattuu.

Amorphista tarjolla Amerikan-mantereella.
Amorphista tarjolla Amerikan-mantereella.

Pelkkien levykauppojen takia en USA:n matkaa varannut, mutta ne olivat itselleni ehdottomasti suurempi kiinnostuksen kohde kuin yksikään turistirysä tai niin kutsutut nähtävyydet. Kävellen kauppojen löytäminen olisi ollut todella haastavaa tuon kokoisessa paikassa, joten päätin ottaa etukäteen avukseni vanhan kaverini Googlen. Hakukone antoikin suht hyvin vastauksia kun siihen kirjoitti "Las Vegas Record Stores".

Moondog Records

Moondog Records oli ensimmäinen putiikki jonka Google-hauistani bongasin. Useimmiten luen arvostelut vain jos koin saavani huonoa palvelua, tai jos kyseessä on ravintola. Tällä kertaa toimin kuitenkin toisin koska aikaa oli, ja tiesin että tarjontaa on liian paljon. Arvosteluissa paikkaa kehuttiin ja haukuttiin. Jotkut syyttivät kauppiasta varkaaksi ja toiset valittivat paskasta palvelusta ja ylihinnoittelusta. Jätän usein tälläiset asiat osittain huomiotta koska itsekin asiakaspalvelualalla työskennellessä tiedän että vaikka palvelu olisi miten hyvää, toteaa asiakas kuitenkin kassalla että "Onpas huono palvelu" kun teetetty työ "yllättäen" maksaakin asiakkaalle jotain.

Reissuun lähtiessä otin mukaan kaksi kavereitteni duunaamaa Skyedust-yhtyeen albumia joihin olen itse työstänyt kannet. Päätin toimittaa nämä paikallisiin levykauppoihin ja katsoa mitä tapahtuu. Moondogsin kauppias otti levyn vastaan ja kerroin hänelle että hän voi tehdä sillä mitä huvittaa, soittaa kaupassa, pitää itse tai laittaa myyntiin. Tämä sopi hänelle hyvin joten puolet tehtävästäni oli suoritettu. 

HIM - Razorblade Romace
HIM - Razorblade Romace

Aina ei ole välttämättä hyvä idea kertoa olevansa Suomalainen, mutta tällä kertaa päätin asiasta kuitenkin mainita. Kauppias oli tietoinen maasta ja esitteli läpi HIM-yhtyeen levyjä mitä putiikista löytyi. Himokkaana keräilijä nuo kaikki itseltäni jo löytyivät, mutta ennen esittelyä onnistuin bongaamaan pari versiota vanhoista kokoelmista mitä ei itselläni vielä ollut.

Liike oli kooltaan ja tarjonnaltaan kotimaan mittakaavalla suht sopiva. Hyllyiltä löytyi Jazzia, Poppia, Rockia, Heviä yms. Formaatteina ainakin CD, vinyyli ja itse suosimani kasetti. Hintoja ei mistään tuotteesta löytynyt valmiina. Kiinnostavat tuotteet nakattiin kassalle jossa kauppias tarkisti viimeisimmän mediaanin Discogs-sivustolta. Tässä on omat hyvät sekä huonot puolensa. Ostopäätöksen tekisin itse helpommin mikäli hinnat olisivat suoraan tuotteissa, toisaalta tällä tavoin hinnat pysyvät ajantasalla mikäli tuotteen kunto huomioidaan hintaa katsottaessa. 

Liikkeestä en keksi oikeastaan muuta miinusta kuin sen, että valikoimissa on myös piraatteja joita en juurikaan arvosta. Moni näistä käyttää myös "bootleg"-ilmaisua joka kuitenkin omasta mielestäni kuvaa enemmänkin epävirallisia live-tallenteita tai julkaisuita joita ei virallisesti ole saatavilla. Edellä mainitut ovat omalla kohdallani joissain tapauksissa ok. Hyllystä löytyi mm. uusinta Tool-julkaisua sekä Marilyn Mansonin harvinaisempia vinyylipainoksia. Ensimmäistä ei ole koskaan julkaistu virallisesti vinyylinä (vielä) ja Mansonin tuotokset ovat aika kovissa hinnoissa. Tosin tämäkin epävirallinen versio maksoi 60 dollaria joka kuulostaa piraatista aika hurjalta. Mainitaan kuitenkin että osassa kopioista oli päällä tai takana lappu jossa luki "boot". Kyseessä ei ole siis aivan täysin petos mikäli osaa lappuja tulkita ja on on perillä asioista. Mikäli taas ostit kuudenkympin kopion ja kuvittelit sitä aidoksi, olet joutunut huijauksen uhriksi ja on aika nostattaa pieni hiki otsalle.

Lähdin reissulle sillä periaatteella että kaikki mitä ostetaan, täytyy mahtua yhteen reppuun. Tästä syystä vinyyliostokset jäi vähemmälle mutta onneksi kaseteissa oli hyvin tarjontaa. Hinnatkin tuntuivat Suomea edullisimmilta. Mukaan lähti nuo mainitu pari HIM-kokoelmaa, Manowarin Fightning The World, Judas Priestin Turbo Lover sekä Black Sabbathin Paranoid. Hinnat ja kuitti ovat jotenkin pyyhkiytyneet maailmankaikkeudesta, mutta luottokortin tiedoissa näkyy ostoksien hinnaksi 28,82€. Manowar taisi maksaa kolmisen dollaria joten hinnat eivät pahemmin päätä huimanneet.

Mikäli vierailet Vegasin suunnalla, kannattaa täällä ehdottomasti vierailla.

+ Hinnat viimeisimmän markkinan mukaan

+ Kasetteja

+ Ystävällinen palvelu

+ Sopivan kokoinen ja pitää sisällään paljon tarjontaa

- Ei hintoja tuotteissa (Tämä on myös plussa)

- Myynnissä piraatteja (Osassa mainittu jos kyseessä kopio)

Record City

Vaikka kyseessä on Las Vegas, ei monen putiikin ulkonäkö hivellyt silmiä. Itse diggasin fiiliksestä mutta monelle tuntuu paikasta tulevan ensimmäisenä käsitys että kaikki on viimeisen päälle luksusta. Record City löytyi niin kutsutun "stripin" sivukadulta ja oli aika helppo bongata tien vierestä. Sisälle astuessani toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi ja kyseltiin pariin kertaan tarvitsenko apua. Kauppiaita kiinnosti myös mistä olen kotoisin ja tästä seurasi lyhyt keskustelu mitä pidän heidän maastaan jne, ei siis aivan perinteinen "How are you" kysely mihin ei kannata vastata mitään.

Tavaraa oli putiikissa aika reilusti, genrejä oli hyvin edustettuna ja kunnot vaihtelivat aika laidasta laitaan. Huomioni kiinnittyi ensimmäisenä kasettihyllyyn josta bongasin tuttuja nimiä. Oli Queenia, Ozzya, Pet Shop Boysia sun muuta. Erona edelliseen kauppaan, täällä tuotteet olivat valmiiksi hunnoiteltuja. Täytyy kuitenkin muistaa että Amerikkalaiseen tapaan kuuluu alvin lisääminen vasta kassalla joten olkaa tässäkin tarkkana. Veron määrä taitaa olla jossain 10% paikkeilla mikäli en ole täysin väärässä. 

Liikkeessä oli suht helppo liikkua, ja levyjen luona olleet laput helpottivat selailua. Tässäkin kaupassa olisin saanut aikaa vietettyä varmasti useamman tunnin, mutta siihen ei tällä kertaa ollut mahdollisuutta. Perinteisten CD-levyjen, kasettien ja vinyylien lisäksi tarjolla oli mm. nukkeja, kultalevyjä sekä DVD-elokuvia.

The Beatles ja Elvis olivat vahvasti edustettuina ja faneille täältä löytyy varmasti jotakin mitä viedä mukanaan kotiin. Levyjä oli todella paljon, ja liikkeen perältä löytyi iso läjä huonokuntoisempaa tavaraa sekä ilmoitus siitä että oviaukon toisella puolella on halvempaa. Hintojen laskuun vaikutti tietysti levyjen huono kunto, eikä muovejakaan näissä tuotteissa ollut.

Hyllystä nappasin mukaan Slipknotin All Out of Life / Unsainted Record Store Day-exclusive limited edition picture discin hintaan 12 dollaria, sekä Ozzyn No Rest For The Wicked-kasetin. Kassalla tarjottiin lisäksi myös ilmainen kangaskassi jossa saisin ostokseni kuskattua kotiin. Käsittääkseni tuota nimi-hirmu-Slipknottia ei pahemmin Suomesta julkaisun aikaan saanut, ja Discogsinkin puolella kaikki tarjonta on USA.ssa. Näitten lisäksi lähti mukaan myös yksi 25 dollarin tuliainen joten kassalla loppusummaksi muodostui $46,58 josta veron osuus oli $3,60

+ Ystävällinen palvelu

+ Hyvä valikoima niin levyjä kuin erikoisuuksiakin

+ Hyvä sijainti

- Pieni miinus siitä että osa tavarasta oli sijoitettu niin ettei sitä päässyt helposti tutkitaan / olisi pitänyt erikseen pyytää saisiko jotain tuotetta silmäillä esim. kassan takaa.

Wax Trax Records

2909 S Decatur Blvd, Las Vegas, NV 89102
2909 S Decatur Blvd, Las Vegas, NV 89102

Wax Traxiin olin menossa jo aiemmin mutta liikkeen ovi olikin suljettu. Ovessa olevan infon mukaan kauppa on tiistaisin suljettu, Facebookissa kuitenkin ilmoittiin että liike on avoinna. Kävelyä kertyi turhaan n. 7km joten voin kertoa että hieman vitutti, päätin kuitenkin antaa uuden mahdollisuuden koska virheitä voi sattua kelle tahansa.

Toisella kerralla paikalle saapuessani vastassa oli kuvan mukainen olento. Vahtikoira tuntui hyvin rauhalliselta, eikä pahemmin liikahtanut kun yritin päästä ovesta sisään, olin ilmeisesti hänen reviirillään. Tiskin takana istui kauppias itse, ja hän totesikin heti alkuun että "Let me explain how the store works". Pienen esittelyn jälkeen kävi ilmi että pieneksi kuvitellussa liikkeessä olikin kolme kerrosta, ja keräilykamaa oli aivan järkyttävä määrä. Mukanani olleella herralla oli päällään Slayerin paita joten kauppias totesi myös että lattialta löytyy aiheeseen sopivaa taulua koko bändin nimmareilla. Hinnaksi oli muodostunut $600 joten tuote jäi kauppaan, vaikka ei mielestäni ylihinnoiteltu ollutkaan.

Hetken oltuani sisällä totesin mielessäni "mitä vittua?". Liikkeessä oli niin paljon tavaraa ettei tuollaista määrää ole missään. Noh, ehkä Helsingin Music Hunter on samaa tasoa mutta nyt oltiin kuitenkin Vegasissa ja tarjonnan määrä oli erilaista kuin koto-Suomessa. Seiniltä, lattioilta ja katostakin löytyi mm. Elviksen ja Michael Jacksonin kultalevyjä, Beatles ja Kiss-leluja sekä figuureita & patsaita. Seiniltä löytyi myyntitavaran lisäksi myös paljon kuvia itse kauppiaasta yläosattomien naisten ja mm. Elton Johnin kanssa. Vierailun jälkeen selvisi että SIR Elton John vierailee kaupassa aina ollessaan kaupungissa. Ei huono suoritus ollenkaan. Oman näkemykseni mukaan liike on kauppiaan pyhä palatsi ja tästä syystä sieltä löytyy myös paljon henkilökohtaisia muistoja.

Sisäänkäynnin vierestä löytyi uutuuksia sekä juuri saapuneita käytettyjä levyjä. Kauppias ilmoitti että osa levyistä on piraatteja (käyttäen sanaa : boots) ja osoitti missä lokerossa näitä on. Nyökkäsin vastaukseksi ja hän toisti vielä uudelleen saman jotta varmistui että ymmärsin mistä oli kyse. En edelleenkään hyväksy näitä epävirallisia tekeleitä levykaupoissa, mutta arvostan sitä että asiasta kerrotaan suoraan jotta vältytään väärinkäsityksiltä.

Kauppa oli todella ahdas, ja täytyy myös ihmetellä sitä miten osaa levyistä säilytettiin. Ymmärrän että kaikelle ei voikkaan olla tilaa kun tarjonta on tuota luokkaa, mutta vinyyleitä ei koskaan saisi säilyttää tuollaisissa pinoissa. Myös Elviksen kultalevyt pölyyntymässä lattialla olivat hieman hämmentävä näky. Hintoa ei tässä liikkeessä myöskään ollut näkyvillä vaan kauppiaan apuri tarkisti hinnat Discogsista, jonka jälkeen ojensi hinnat lapulla kauppialle. Kauppias päätti lopulliset hinnat ja kertoi jokaisen tuotteen kohdalla mitä siitä köyhtyy ja ilmoitin otetaanko vai jätetäänkö. 

Täytyy sanoa että olin osittain jopa helpottunut siitä että mukanani oli vain reppu, ja matka kotiin oli pitkä. En myöskään ole suuri Kiss-fani. Mikäli asiat olisivat olleet toisin, olisi tuolta varmasti lähtenyt mukaan jotain kuvissakin näkyvää tavaraa vaikka en niiden hintoja kysellytkään. Levymessuilla on välillä samaa fiilis kun toivoo ettei löydä mitään sellaista mikä on pakko ostaa vaikka sille ei olisi tilaa, eikä lompakossa olisi rahaa.

Yläkerran lattialta löytyi kasa erilaisia kuvalevyjä joista huomioni kiinnittyi muoveissa olevaan Return of The Jedi-soundtrackiin. Tarkistin hinnan discogsista ja samalla selvisi että kyseessä ei ollutkaan soundtrack vaan jonkinlainen tarinalevy mikäli näin voisi sanoa. Päätin kuitenkin että jos discogsin mukaan mennään ja hinta on. max 15 dollaria niin otan tuon muistoksia mukaan. Kassalla kuitenkin selvisi että tuotteen hinta onkin 40 dollaria joten ilmoitin että en sitä tarvitse. Kelailin vielä jälkikäteen että hinta oli varmaan ihan oikeutettu olihan levy muoveissa, juttua kirjoittaessani kuitenkin tarkistin ja levyä tosiaan saa muoveissakin tuolla $15 hinnalla. En tiedä oliko kyseessä työntekijän virhe, ja mistä tuo käsittämätön hinta muodostui.

Valikoin hyllystä myös Nightmare on Elm Street 2 & 3 soundtrackin CD-muodossa, mutta tälle hinta olisi ollut $30, sekin jäi tiskille. Jälkikäteen tarkistin hinnan ja uutta vastaavaa saa ilman toimituskuluja hintaan $10-15. Tässä kohtaa ihmettelen jo suuresti että mihin hinnoittelu ihan oikeasti perustuu. Vinkkinä kehotan hankkimaan paikallisen prepaid-liittymän mikäli omaa liittymää ei halua käyttää, ja lataamaan Discogsin sovelluksen jolla hinnan voi tarkistaan nopeasti esim. viivakoodilla. Mikäli Discogsin toteutuneet kaupat erovat suurestikin kaupan hinnasta, kannattaa tuote jättää tiskille. Discogsin hinnoista sivusto ottaa vielä osuutensa pois joten kaupan hinnan pitäisi kaiken järjen mukaan olla nettiä edullisempi koska postikulujaan ei synny.

Aivan kaikkea en tiskille kuitenkaan jättänyt ja mukaan lähti Ozzy Osbournen Down to Earth sekä King Diamondin The Eye & Fatal Portrait kasettiversioina, näiden hinnat olivat $15 kappale joka on mielestäni ihan OK. Fatalia en myynnistä löytänyt ollenkaan ja Ozzyjakin oli saatavilla vain yksi. Kasettien lisäksi nappasin mukaan vielä saman hintaisen The House of 1000 Corpses-soundtrackin CD:n jonka hinta oli myös $15. Tämä hankinta jäi itseäni vituttamaan koska asiaa tarkasteltuani huomasin että kyseistä levyä. täysin samana versiona ja jopa paremmassa kunnossa saa tilattua vitosella ja toimituskuluilla. Toinen asia joka vituttaa on se etten tajunnut kysellä alla olevalle levylle hintaa, olisin tuo ollut aika mielenkiintoinen hankinta vaikka koristeeksi.

Tästä liikkeestä jäi itselleni eniten hampaankoloon mutta suosittelen siellä silti vierailemaan mikäli tarjonta kiinnostaa, kannattaa kuitenkin olla tarkkana hintojen kanssa ettei jää harmittamaan. Internet on ystävä.

+ Käsittämättömän suuri valikoima levyjä, kasetteja, kasiraitoja ja keräilytavaraa.

+ Ystävällinen palvelu ja avulias henkilökunta

+ Tuotteita joita et tiennyt olevan olemassa

- Joissain tuotteissa käsittämättömät hinnat (Ahneutta vai virhe? En osaa sanoa)

- Huolestuttava tapa säilyttää joitakin tuotteita, ei suojamuoveja.