Sentenced ...And choose Cassette!

26.11.2020

Sentencedin puolesta tuntuu tulevan tasaisin väliajoin jos jonkinlaista julkaisua vaikka yhtyettä ei ole ollut olemassa enää vuosikausiin. Edellinen vastaan tullut tuotos oli julkaisijan puolesta täysin kustu Trooper CD-muodossa, uusimmalla tuotteella formaattina toimivat kasetit. Katsotaan onko Floga Recordsin kasaama boxi mistään kotoisin, vai ainoastaan halpa keino rahastaa ihmisiä.

Täytyy myöntää, että vaikka näin kyseisen boxin tilattavissa jollain sivustolla aikaa sitten, olin ehtinyt unohtaa koko asian kunnes loota tuli tänään vastaan Keravan Äänessä & Levyssä. Lootalla oli hintaa 69,90€ ja hetken jouduin jälleen miettimään tarvitsenko tuota todella. Lootassa tulee mukana yhtyeen kaksi ensimmäistä demoa, yksi promo sekä kolme ensimmäistä albumia. 

Amok menee ehdottomasti ykköseksi kun ajattelen koko tuotantoa. Kaikki tämän jälkeen tullut  on taas enemmän omaan mieleeni kuin Amokia edeltäneet julkaisut. Arpoessani asiaa kauppias kertoi että liikkeestä löytyi avattu versio boxista. Tätä hipelöidessäni varmistui se että laatikko lähtee varmasti mukaani. Pakettiin oli ahdettu mukaan kuuden kasetin lisäksi monenlaista lisäsisältöä, eikä edes mitä tahansa skeidaa vaan laadukasta lisämateriaalia jolla on faneille ja keräilijöille varmasti lisäarvoa.

Sisältä löytyi mm. kolme patchia sekä kolme postikorttia joissa varhaisia promokuvia bändistä. Patchit ovat aina jees, ikävää että itse kuulun siihen kategoriaan joka joutuu säilyttämään tämän kaltaiset boxit kokonaisuutena ja näin ollen patcheja ei tulla omassa nahassani näkemään.

Mukana oli myös kopio vanhasta keikkajulisteesta. Moni varmasti maksaisi nykyään enemmänkin kuin 20mk siitä että näkisi Amorphiksen ja Sentencedin samalla lavalla. Tämä on myös hieno muistutus siitä että kaikki aloittavat aina jostain. Mukana myös promojuliste sekä kirjanen jossa mm. lisää vanhoja keikkajulisteita, lyriikoita sun muuta. Laatikossa myös muutakin pientä mutta jätetään jotain kertomatta ettei aivan kaikki ole ennalta tiedossa mikäli oma boxi ei ole vielä hallussa.

Laadullisesti kaikki kasetit vaikuttivat erittäin hyvältä. Soundillisesti kasetti on aina kasetti, ja kyseessä on kuitenkin osittain myös demot joten mitään aivan käsittämätöntä äänenlaadullista juhlaa ei kannata odottaa, mutta esim. Amok soi oikein nätisti. Kasettien painatukset sekä kansipaperit on myös hyvin duunattu eikä näissä ole sorruttu paskoihin ratkaisuihin kuten joissain muissa tapauksissa on tehty.


Lopputuloksena voidaan sanoa, että julkaisussa tuntuu kaikki olevan kuten kuuluu. Ei mitään pahaa sanottavaa ja fiilis on juuri sellainen että rahalle on saatu vastinetta.


Mikäli oma boxi vielä puuttuu, on niitä kirjoitushetkellä tilattavissa tarjoushintaan suoraan lafkalta täältä.