VV

Hämmennys oli suuri kun muutama päivä sitten heräsin ja huomasin että tuunatulla heartagrammilla varustettuja linkkejä oli jaeltu ympäriinsä. Pian selvisi että entinen HIM & Agents nokkamies Ville Valo on palannut jälleen musiikin pariin.

Asiaa hieman selviteltyäni kävi ilmi että herra oli kaikessa hiljaisuudessa duunannut uutta musiikkia. Tästä kyllä oli aiemmin puhetta, mutta en odottanut mitään näin "nopeasti". Uudet kappaleet ovat osa EP:tä joka tottelee nimeä Gothica Fennica Vol.1. 

Kasigrammarin sivusto käsittelee pääsääntöisesti pelkästään fyysistä musiikkia, ja niin tavallaan tälläkin kertaa. Virallista vinyyli / CD-painosta ei ole toistaiseksi julkistettu, mutta itunesista kappaleet sai hankittua edulliseen 1,49€ yhteishintaan. Normaalisti en musiikkia osta digitaalisesti, mutta tällä kertaa halusin biisit autoon kuunneltavaksi. Päätin polttaa tähän tarkoitukseen CD:n jonka tuunasin oldschoolisti tussilla tunnistettavaan muotoon.

Kuva: Heartagram / Facebook
Kuva: Heartagram / Facebook

Heartagram pysyy mukana edelleen, tosin hieman muuteltuna. Tästä luovuudesta joku ansaitsee kunniamaininnan sillä omasta mielestäni kyseessä on erittäin tyylikäs ja näppärästi ajateltu tuotos joka päätyy varmasti monen ihmisen iholle. Kappaleet julkaistiin nimellä VV ja tottelevat seuraavia nimiä. 


Salute the Sanguine 
Run Away From The Sun 
Saturnine Saturnalia 


Nimet teettävät hieman harjoittelua ennen kuin lähden niitä kenellekään ääneen lausumaan. Toisaalta, en tiedä onko tälle edes tarvetta koska moni varmasti käskee vaan kuunnella "uutta Ville Valoa" tai "Gothica Fennicaa". Gothican kohdallakin pätee sama vanha viisaus, kokonaisuus. Kyseessä on toimiva paketti hieman keskenään erilaisia kappaleita. Yksikään näistä ei jäänyt omaan mieleeni ensimmäiselle kuuntelulla, ei siis mitään, ei yhtään mitään. Tämä oli tavallaan hyvä, koska vaikka monen mielestä HIM-keräilyni on lähtenyt lapasesta, kaikki VV:n tekemä ei kuitenkaan ole automaattisesti omassa mielessäni täydellistä ja kaikkea muuta parempaa musiikkia. En lähde kuitenkaan solvaamaan, vaan totean että muutaman päivän biisejä kuunneltuani ne ovat oikeasti todella hyviä, eivät vain sellaista Right Here In My Arms-hittikamaa mihin sitä automaattisesti haluaa verrata. Tekeleellä ei myöskään ollut sellaista aamuyön biisiä jota vaatisi soitettavan illan viimeisenä hitaana tai iltanuotiolla, riippuu tosin päihtymyksen ja selväpäisyyden määrästä mitä sillä hetkellä haluaa. Lisätään myös että musiikki ei kuulostanut mielestäni HIMiltä vaan joltain muualta, en olisi tämän kyllä halunnutkaan olevan HIMiä sillä sille tasolle on omat kriteerinsä mille tämä ei mielestäni soundaa. Soolotuotannon ja yhtyeiden välissä täytyy mielestäni olla eroja. Näin on esim. Rob Halforidlla ja Judas Priestillä joiden meininki eroaa toisistaan hyvinkin paljon.

Poikkeuksellisesti lisään YouTube-linkin koska kusisena koronan vuonna 2020 levyn julkaiseminen fyysisenä ei ole enää itsestäänselvyys.


Run Away From The Sun toi myös välittömästi mieleen islantilaisen Asgeir nimisen artistin kappaleet, vertailukohde alla. Enkä sano että kappaleissa olisi keskenään mitään samaa, tämä tuli vain mieleen kappaletta kuunnellessa.


Suosittelenko uutta VV:tä kaikille? Ehdottomasti! Sekosinki meiningin hyvyyteen? En ole vielä aivan varma, mutta kaikki on toki mahdollista. Vinyyleitä, albumia ja keikkoja odotellessa. 

Kiinnostaa myös tietää ketkä ovat herran taustayhtyeessä tulevilla keikoilla