Keikkakalenteri 2019 Pt. 5

Keikkaa pukkaa edelleen, eikä vielä viedä edes viimeisiä vuoden 2019 osalta!

Rammstein - Ratina - 10.8

Tuota kuvaa katsellessa herää mieleen niin hyviä muistoja että joudun varmaan illalla tsekkaamaan läpi suht tuoreen uusintapainoksen legendaarisesta Live Aus Berlin-keikasta. Tuoreessa painoksessa mukana myös aiemmin pois jätetty kappale Bück Dich.

T. Jarva Duo - Elmun Baari - 23.8

Duon muodostava nimensä mukaisesti Taneli Jarva, sekä Sami Hassinen. Innostuin keikasta heti kun siitä kuulin sillä Jarvan aiempi tuotanto (mm. The Black League) on hyvin lähellä sydäntäni. Keikkasettiin ei kuulunut omia kappaleita ollenkaan vaan settilistalla oli mm. Tom Waitsia, Roky Ericksonia sekä Dead Moonia. Loppuun löytyi myös Tuomari Nurmiota. Tässä kohtaa täytyy myöntää että vaikka luulen musiikista paljon tietäväni, ei suurin osa esittäjistä ollut tuttuja edes nimeltä. Keikan jälkeen tein kuitenkin päätöksen tuotantoihin tutustua ja Rokya löytyy jo hyllystä yhden singlen verran. Jatkoa ajatellen toivoisin että mukaan tulisi myös omaa tuotantoa sillä tälläiseen settiin sopivia kappaleita Liigaltakin löytyy!

Sleep of Monsters - Nosturi 23.8

Sleep of Monsters tuli tutuksi eräillä levymessuilla kun yhtyeen rumpali Pätkä Rantala vinkkasi kyseisen poppoon olemassaolosta. Tutustuin kappaleisiin ja päätin lähteä paikan päälle Nosturiin katsomaan laajemmin mistä on kyse kun live-keikan aika saapui.

Yhtyeen tuotoksia en kykene mitenkään yksiselitteisesti avaamaan, ja livenäkin homma tuntui olevan hieman moniulotteisempi juttu. Täten kehotankin jokaista tsekkaamaan yhtyeen tekeleet ja itse sisäistämään kuulemansa parhaaksi katsomallaan tavalla.

Bonnie Tyler - Tampere - 30.8

Vieraillessa Ollu Lindholmin muistokonsertissa Tampereella huomasin että samassa talossa esiintyy myös myöhemmin Bonnie Tyler! Avovaimon kanssa sovittiin että keikalle mennään arvokkaista lipuista huolimatta, eikä kyllä hetkeäkään kaduttanut. Holding Out For A Hero on varmasti kaikille tuttu biisi enkä voi kieltää sen sisältävän uskomattomia voimia joiden vaikutuksia en voi estää, varsinkin jos alla on Jack Daniel´s-kolaa. Keikka tarjoili paljon kappaleita joista en tiennyt mitään, mutta toki kaikki varmat hitit oli ahdettu mukaan. Herolta olisin toivonut hieman kovempaa tempoa mutta ehkä sen aika on jo Bonnien kohdalta ohi. Opin myös että The Best (Simply The Best) ei ole Tina Tunrin kappale vaan sen levytti ensin Bonnie Tyler. Keikalta en napannut yhtään kuvaa koskaan suoraan sanoen vitutti katsella keikkaa satunnaisesti naaman eteen nostettujen luurien ruutujen läpi.

Vesa-Matti Loiri & Jari Tervo - Hensingin Kansallisteatteri - 12.9

Kyseessä ei ollut varsinainen keikka keikka, vaan Jari Tervon kirjoittaman elämänkerran julkaisu. Tuntui hieman hämmentävältä istua teatterissa "arvokkaamman" kansan keskellä, mutta halusin ehdottomasti olla paikalla kuulemassa mitä Herra Loirilla on asiasta sanottavaa, enkä myöskään häntä aiemmin ollut elävän nähnyt. Tapahtumasta suurin osa oli kirjan läpikäyntiä mutta asiaa oli niin paljon että ennen tapahtuman loppua oltiin päästy siihen asti kun Loiri täytti 18 vuotta.

Tapahtumassa Loiri esitti muutaman kappaleen ja erään kappaleen kesken luulin että mies on täysin seonnut, mutta kyseessä olikin ammattinäyttelijän esitys. Aivan hetken jo ahdistuin kun luulin miehen dementoituneen tämän katsellessa tyhjyyteen sanomatta sanaakaan, kunnes kappale jälleen jatkui ja tajusin että kaikki oli vain osa showta. Tapahtuman jälkeen oli mahdollisuus vaihtaa herran kanssa muutama sana ja pyytää nimmarointi 4+20-levyn uusintapainokseen.

Neumann & Dingo - Savoy - 12.10

Dingon nokkamies ja kippari Neumann täytti 60 vuotta! Synttäreitä juhlittiin Helsingin Savoy-teatterissa soolotuotannon ja Dingon voimin! Laajempaa raporttia löytyy täältä!

Maustetytöt - Linnanmäki - 19.10

Maustetytöistä on ollut niin paljon puhetta että monia yhtye alkaa jo ärsyttää, vaikka duon musiikista ei olisi hajuakaan. Olin kuullut etukäteen ainoastaan kappaleen "Tein Kai Lottorivini Väärin`" joka määritti mielessäni aika selkeästi että kyseessä täytyy olla hyvä bändi. Siskoni kutsui minut seurakseen Linnanmäelle jossa duo esiintyi, ja pienen harkinnan jälkeen päätin lähteä mukaan. Keikka alkoi pienessä hämmingissä enkä ollut aivan varma että kuuluiko pieni sekoilu ja säätäminen esitykseen, vai oliko kyseessä ihan oikea tilanne tuulen heiluttamine muistilappuineen. Oli miten oli, keikka oli ehdottomasti yksi parhaista tämän vuoden puolella. Jokainen biisi olisi voinut olla sinkkubiisi, lyriikoihin oli helppo samaistua ja biisit tempaisivat nopeasti mukaansa. Tyttöjen nöyrät kiitokset yleisölle ja tapa esiintyä ansaitsevat kunniamaininnan! 

Teksti julkaistu myös Kasarigrammarin fyysisessä lehdessä nro 1!