Inversen uutuudet vuodelle 2019

Inverse Records toimitti jälleen paketin uutuuksia Kasarigrammarin käsittelyyn. Pakettihan saapui jo viikkoja sitten, päätin kuitenkin kuunnella tuotoksia rauhassa, ja siten muodostaa mielipiteen joka on mahdollisimman oikeanlainen.

Fiilis on aina hyvä kun saa paketin, vähän kuten jouluna. Olen mahdollisesti koukussa siihen fiilikseen kun tulee duunista himaan, ja luukun alla odottelee jotain, tai kun Postin sovellus ilmoittaa että jotain on noudettavissa. Inversen pakettia ehdin jo hetken odotellakin, kunnes se viimein saapui. Odottelin luonnollisesti innoiten mitä kaikkea sisältä löytyy, ja yllätys olikin mieluinen kun paketti piti sisällään Mustan Kuun Lapsien uuden "Valo"-albumin. Muut paketin tuotokset olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia, mutta pidin tätä enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.

Forth - Captivity

Tämä oli ensimmäinen levy jonka otin kuunteluun, päätös oli helppo sillä kyseinen albumi oli ainoa Digipakiin pakattu tuotos. Pahviset kannet ovat omaan mieleeni, ja tällä pienellä asialla oli ratkaiseva merkitys, se erottui joukosta. En muista olenko jossain aiemmin maininnut, mutta muistan J Karjalaisen todenneen jossain haastattelussa että kun pitelee omaa levyään kädessään, sen pitää tuntua hyvältä. Itsehän en ole muusikko, mutta jos levyn tekisin niin olisin täysin samoilla linjoilla. Musiikki ansaitsee oikeanlaisen pakkauksen, eikä sitä pidä pakata pelkästään pakettiin jonka perässä lukee .mp3.


Yhtye ei tosiaan ollut entuudestaan tuttu, mutta mukana tulleesta esitteestä selvisi että kyseessä on Suomalais-Kanadalainen yhtye. Poppoosta löytyy myös yksi herra jonka sukunimenä toimii Von Hertzen, se mitä tämä kuulijalle merkitsee, on kuulijan ja kuunneltavan välinen asia. Luonnollisesti aina uutta levyä soittimeen laittaessani toivon että sieltä löytyy jotain uutta ja mahtavaa, kaikki hyvä musiikkihan ei voi olla jo tehty. Captivityn kanssa kävi hyvin, ja homma toimi heti alkumetreiltä asti. Hyvä startti ja mukanaan vievä rakenne tuntui toimivan. Usein tulee vertailtua bändejä toisiinsa, ei sillä että se olisi pakollista, mutta se saattaa luoda mielikuvan siitä mitä paketti pitää sisällään. Kyseessä on hard rock mutta muunkinlaista meininkiä on havaittavissa, parissa biisissä itselleni tuli mieleen Flat Earth ja Dokken, hämmentävää eikö? Mukana oli myös hämmästyttävän tutun kuuloinen cover-kappale "Can't Help Falling In Love" jonka esittäjää en jostain syystä saanut mitenkään mieleeni. Pikaisen Googletus auttoi, mutta tunsin oloni hieman typeräksi koska tuntui jälleen olevan aukko sivistyksessä. Albumilta löytyy myös muita kappaleita joiden kertojalla tuntuu olleen ryppyjä rakkaudessa useamminkin kuin kerran. Mikäli hard rock on sinun juttusi, suosittelen tämän kuuntelemaan läpi. Parhaiten voisin kuvitella homman toimivan livenä paikassa joka on täynnä 40-60 vuotiaita tanssijalat omaavia pariskuntia, ja runsaasti alkoholia. Tämä ei myöskään ollut sarkasmia, vaan albumin meininki siirrettynä tuollaiseen tilanteeseen toisi varmasti hien pintaan, ja pelkästään hyvällä tavalla. Levy ei ehkä ole juuri sitä mitä useimmiten kuuntelen, mutta tämä tulee varmasti kuunneltua uudelleen. 


Mustan Kuun Lapset - Valo

Huh huh. Tekisi melkein jättää albumin käsittely noihin kahteen sanaan, ja antaa jokaisen muodostaa omat mielipiteensä tästä. Mustan Kuun Lapset on tullut itelleni tutuksi joskus aikoinaan kun WinMX, DC++ & Winamp olivat se suurin juttu. Kirjoittelin aiemmin positiivisesta musiikista, samassa jutussa käsiteltiin tämän yhtyeen tuoretta singleä nimeltään "Ikaros" joka löytyy myös tältä albumilta. En osaa oikein kuvailla mitä yhtyeen musiikki itselleni merkitsee, mutta muotoillaan vaikka niin että nuoruuden ja varsinkin teini-ajan murheet ja masennukset oli helppo kanavoida musiikin kautta sellaiseen tilaan että pääsi elämässään eteenpäin. Musiikkiin samaistuminen on itselleni ollut aina jonkinlainen ominaisuus, ei siten että kaikki biisit kertoisivat minusta.  Lähinnä yritän sanoa että jos tuntuu pahalta, niin se että jollain muulla on samanlaisia, tai jopa pahempia ajatuksia, helpottaa omaa oloa. Mustan Kuun Lapsien kohdalla sanoitukset ovat olleet ainakin suurimmilta osin ajattomia, ja niissä mennään todella syvälle suruun, kuolemaan ja kadotukseen. Ensimmäisenä singlenä julkaistu "Ikaros" teki itseeni vaikutuksen heti, ja kuuntelin sitä putkeen niin monta kertaa että oli pakko pitää pidempi tauko ettei homma lähde ihan lapasesta. Sinkulla oli tosiaan kaksi versiota kappaleesta eri solisteilla. Albumilla nuo kaksi versiota on yhdistetty, ja lopputuloksena saatiin kolmas versio samasta kappaleesta. Aluksi tuo tuntui hieman vieraalta, mutta muutaman kuuntelun jälkeen en osannut enää sanoa pidänkö enemmän alkuperäisestä, vai tästä. 

Albumi otti kyytiin heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien, ja jossain kohti havahduin siihen että olin jotenkin uppoutunut täysin levyn mukaan. Genre on sinänsä hieman haastava, koska örinän osalta on välillä vaikea saada sanoista selvää, plussaa tulee siitä että kansipaperista löytyy lyriikat. Kun sanat on lukenut läpi, pysyy paremmin kärryillä siitä missä mennään. Ensimmäinen single "Ikaros" tuli nostetuksi erikseen esille, mutta tämä albumi kuuluu ehdottomasti siihen kategoriaan että se täytyy kuunnella kokonaisuutena, rauhassa, ja ajatuksella. Vaatisi ehkä pullon Jack Danielsia, ja yhden kokonaisen yön jotta voisin selittää tyhjentävästi omat fiilikseni albumista. Kappale "Kuninkaan Uni" avaa albumin, ja jo ennen vokaaleiden hyppäämistä mukaan tunnelma vie mukanaan, ja pystyn samaistumaan fiilikseen. Levyn biisit tavallaan luovat itse oman ympäristönsä, ja kappaleita kuuntelemalla eksyy mielessään omiin muistoihin ja ajatuksiinsa. Ajatukset vaeltelivat albumin edetessä, ja "Nostalgia"-kappaleen aikana olin jo aika syvällä ajatuksissani.  Homma meni jopa niin pitkälle ja terapeuttiseksi, että tirautin muutamat kyyneleetkin eräällä öisellä automatkalla kuunnellessani tätä, käyden samalla mielessäni läpi elämäni epäoikeudenmukaisuuksia menneiltä vuosilta. Heräsi myös kysymys että mihin lapsuus lopulta kuolee? Yhtyeelle voisi mielestäni antaa jonkinlaisen tunnustuksen sävellyksien ja runollisten sanoituksien osalta, miksei muutenkin. Aiemmin kehuin alkuvuonna ilmestynyttä Ville Valo & Agents-albumia, mutta nyt täytyy todeta että tämä toinen Valo hyppää nyt ensimmäiselle sijalle tämän vuoden albumilistalla. 


Mikäli raskaampi musiikki on yhtään lähellä sydäntä, tai vaikka ei olisikaan, suosittelen sytyttämään kynttilän ja laittamaan albumin soimaan. Parempaa terapiaa saa etsiä. Yhtyettä en ole koskaan vielä nähnyt livenä, mutta onneksi sekin päivä vielä koittaa TUSKA-festivaalien yhteydessä. 



Lucidity - Oceanum

Yhtyeen nimi ei sanonut itselleni mitään, mutta kansi kiinnitti huomioni. Tyylikkään näköinen paketti loi itselleni fiiliksen siitä, mitä levyn sisältö saattaisi olla, kovin kauas tuosta mielikuvasta ei jääty. Albumin mukana tulleessa lappusessa kerrottiin genren olevan "Melancholic Metal", tuo voisi olla aika osuva, tosin itselleni entuudestaan tuntematon termi. Tämän albumin kanssa on aikalailla sama juttu kuin tätä ennen käsitellyssä "Valo"-tekeleessä. Musiikki luo itselleen ympäristön, ja kannattaakin vain antautua musiikin vietäväksi. Itse kuuntelin tätä kotona sekä autossa, molemmat ympäristöt toimivat, mutta ehkä se verhot ja kynttilä yhdistelmä toimisi tässäkin kaikista parhaiten. Levyltä en edes pysty irroittamaan yhtään yksittäistä kappaletta, vaan se täytyy ehdottomasti kuunnella kokonaan, alusta loppuun. Albumi on sisällöltään melankolista ja synkkää, satunnaisesti bluussahtavaa ja raskasta, meininki kuitenkin vaihteli levyn eri kohdissa, ja jossain vaiheessa käytiin aika progeisellakin alueella. Itselläni tuli mieleen tästä itselleni suht tuore tuttavuus Cult of Luna jota kaverini Aki kehotti kuuntelemaan, ohjeet olivat myös suht samanlaiset, kotona ja rauhassa.  Olisikohan hyväkin bisnes-idea laittaa levyjen mukaan käyttöohjeet? "Kuuntele tätä kun olet yksin kotona, verhot ikkunoiden edessä". Ei huono idea ollenkaan, kaikenlaista musiikkia ei voi kuunnella kaikenlaisissa paikoissa. Movetron toimii hyvin paikallisen kapakan tanssilattialla, mutta ei kotona pimennetyssä huoneessa.


Paketin mukana tuli kolme muutakin albumia joista en kuitenkaan aio kirjoittaa. Ei sen vuoksi että niissä olisi jotain vikaa, vaan lähinnä siksi että sisältö oli niin kaukana omasta itsestäni. Albumeista kirjoittaminen olisi tuntunut väkinäiseltä, joten päätin tyytyä siihen että tiedotan niiden olemassaolosta niille jotka kyseisiä genrejä mielellään kuuntelevat.


Tasteful Turmoil - The Phantom Fear (Modern Trash Metal)

Hedonnihil - I (Death Metal)

Terrific Verdict - Wheel of Fortune (Trash Metal)

Inversen uutuudet olivat siinä! Palataan linjoille hetken kuluttua!