BLOGI

 

Näin alkaa Oskari Onnisen kolumni joka julkaistiin Rumbassa 2/14. Samassa tekstissä todetaan myös että "Vinyyli on ihan kiva, jonkin verran tilaa vievä ja muuttaessa turhan painava kylkiäinen latauskoodille. Jos levyn kappaleet eivät ole Spotifyssa eikä latauskoodia ole mukana, vinyylillä ei tee mitään." . Tuota lausetta lukiessani tuli sellainen...

Vuosi vaihtui ja lomat ovat ohi, joten on aika palata kirjoittelun ääreen. Vuosi alkoi sopivasti reissulla Helsinkiin, ja jutussa käydäänkin läpi entuudestaan tutut liikkeet, ja sen mitä niistä tällä kertaa tarttui mukaan.

Viimeistä viedään ja keikkavuosi 2018 alkaa olla paketissa! Loppuvuodelta jäi muutama keikka väliin mutta aika paljon tuli reissattua pitkin Suomen maata, katsotaan kuinka käy ensivuonna.

Kuudetta kertaa mennään ja tuttuun tapaan jatketaan tarinaa. Viime kerralla Bar Finnegans vei suurimman osan huomiosta ja kuinka ollakkaan tämänkin jutun eka keikka oli juurikin siellä!

Taas mennään! Hetki meni lepäillessä mutta on jälleen aika palata vuoden 2018 keikkoihin ja tällä kertaa jatketaan syyskuusta eteenpäin.

Joulu lähestyy ja keikkakalenteriin on ilmestynyt hyvää tahtia jo seuraavan vuoden suunnitelmia. Jatketaan kuitenkin tarinointia tästä vuodesta niin kauan kuin keikkoja riittää.

Mitä ihmettä, joko se loppu häämöttää? Vuorossa on toistaiseksi viimeinen osa HIM-tarinaa ja viimeinen tähän mennessä julkaistu albumi. Joku juttua seurannut saattaa ihmetellä että jäikö jotain välistä mutta ei suinkaan, Venus Doomin ja viimeisen tuoksen väliin jäänyt "Screamworks" käsiteltiin jo aiemmin tietyistä syistä ja päivitetyn version...

Alunperin tässä kohtaa oli tarkoitus jatkaa tarinointia HIM-yhtyeestä mutta päätinkin vetäistä putkeen kolmannen osan keikkakalenterista tämän vuoden osalta jotta saadaan homma vielä ennen vuoden vaihtumista pakettiin.